Uutiset

Kädet eivät nousseet natsitervehdykseen Perussuomalaisten kokouksessa

Perussuomalaisista irtaantuneen Uusi vaihtoehto -ryhmän kansanedustaja Tiina Elovaara sanoi tiistaina Ylen A-studiossa, että Jussi Halla-ahon puheenjohtajavalinnan aikaan tehtiin sopimattomia käsitervehdyksiä Perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä.

Perussuomalaisten puoluekokouksessa paikalla ollut Lännen Median valokuvaaja Joel Maisalmi kertoo, ettei ainakaan hän havainnut natsitervehdyksiä kokouksen aikana. Hän otti itsekin kuvia kokousväestä kädet ylhäällä, mutta sopimattomia tervehdyksiä eleet eivät olleet.

– Käsiä nostettiin ylös esimerkiksi äänestystilanteissa. On väärin väittää, että julkisuudessa esillä olleet valokuvat esittäisivät natsitervehdyksiä, Maisalmi kertoo.

Myös kuvaaja Jussi Nukari on kertonut Ylelle, että hänen keskusteluun noussut kuvansa on otettu sunnuntaina, kun kokous ajautui kaaokseen presidenttiehdokkaan valintamenettelystä keskusteltaessa.

Lue lisää:

Putkonen: Natseiksi leimatut ovat tehneet Tiina Elovaarasta ja Simon Elosta rikosilmoituksia

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Hallavaharja
Kiitos.
Kiitokset suorasukaisesta, puolueettomasta uutisoinnista!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Huispaus
Oi näitä aikoja
Natseja nähdään jo kaikkialla! Menkää europarlamenttiin, siellä niitä vasta on, kun äänestys tapahtuu aina käsiä huiskimalla.

Allan
Hienoa uutisointia.
Kiitos asiallisesta tiedottamisesta.