Uutiset

Uusi vaihtoehto -ryhmä jyrää Perussuomalaiset äänimäärissä — lähes tuplasti enemmän ääniä

Perussuomalaisista irtautunut Uusi vaihtoehto -ryhmä on kansalaisten silmissä huomattavasti suositumpi kuin jäljelle jääneet Perussuomalaiset, kun tarkastellaan viime eduskuntavaalien tuloksia vuodelta 2015.

20 loikannutta kansanedustajaa sai yhteensä yli 160 000 ääntä ja jäljelle jääneet perussuomalaiset noin 85 600 ääntä. Näin loikkareiden vanha äänipotti on lähes kaksi kertaa suurempi kuin puolueessa pysyvien.

Luvut on laskettu tiistain tiedoilla, joiden mukaan Perussuomalaisiin jäi 16 kansanedustajaa. Tosin Veera Ruoho oli jo STT:lle kertonut lähtevänsä ja ryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi kertoi miettivänsä jatkoa.

Tilanteessa on huomioitava, ettei meppi ja uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho ollut viime eduskuntavaaleissa ehdolla. Hän sai vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä yli 15 000 ääntä, mikä on suuri luottamuksenosoitus äänestäjiltä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monet ääniharavat siirtyivät kuitenkin Uusi vaihtoehto -ryhmään. Keskeisin loikkari on äänimäärissä entinen puheenjohtaja Timo Soini, joka sai 2015 vaaleissa lähes 30 000 ääntä.

Muita suosittuja Uusi vaihtoehto -ryhmän poliitikkoja ovat muun muassa Jussi Niinistö (11 767 ääntä) ja Sampo Terho (10 067 ääntä). Lisäksi Jari Lindström, Ritva "Kike" Elomaa, Vesa-Matti Saarakkala ja Hanna Mäntylä keräsivät kukin 8 000—10 000 äänen väliin sijoittuvan potin vaalipiireissään.

Perussuomalaisten puolella yli 8 000 äänen pääsivät viime vaaleissa satakuntalainen Laura Huhtasaari ja Kaakkois-Suomen vaalipiiristä Juho Eerola. Monella Perussuomalaisiin jääneellä on takanaan noin 5 000—7 000 äänen potti, mikä on varsinkin pienemmissä vaalipiireissä kova osoitus luottamuksesta.

Vaalipiireittäin tarkasteltuna Uusi vaihtoehto -ryhmä on niskan päällä monessa piirissä Perussuomalaisiin verrattuna. Uusi vaihtoehto -ryhmän kansanedustajat ovat voitolla äänimäärissä esimerkiksi Uudenmaan, Helsingin, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Lapin, Savo-Karjalan ja Vaasan vaalipiireissä.

Perussuomalaisilla on otetta puolestaan Keski-Suomen, Satakunnan ja Hämeen vaalipiireistä sekä niukasti Oulun piiristä.

Kaakkois-Suomen vaalipiirissä tilanne on melko tasainen, mutta Uusi vaihtoehto hivenen suositumpi.

Jos Uusi vaihtoehto -ryhmä perustaa uuden puolueen, se taistelee seuraavissa vaaleissa samoista äänestäjistä kuin Perussuomalaiset. Toistaiseksi on mahdoton sanoa, miten puolueen äänestäjät tiistaiseen jakaantumiseen suhtautuvat. Jakaantumista tapahtuu todennäköisesti kentälläkin, mutta mittasuhteet selviävät lopullisesti vasta seuraavissa vaaleissa.

FAKTA

Näin uusi puolue perustetaan

– Uuden puolueen perustaminen alkaa yhdistyksen perustamisesta.

– Yhdistyksen säännöissä tulee mainita, että yhdistyksen tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen.

– Sääntöjen pitää myös toteuttaa kansanvaltainen päätöksenteko puolueessa.

– Yhdistys viedään yhdistysrekisteriin.

– Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan rekisteröiminen kestää tällä hetkellä noin kahdeksan työpäivää.

– Rekisteröidyn yhdistyksen on kerättävä vähintään 5 000 äänioikeutetun allekirjoitukset kannattajakortteihin.

– Kannattajakortit on kerättävä vuoden aikana.

– Puolueen rekisteröimishakemukseen liitetään ote yhdistysrekisteristä sekä kannattajakortit.

– Näiden lisäksi puolueella pitää olla yleisohjelma, jossa puolue kertoo tavoitteistaan.

– Puolueen rekisteröimishakemuksen käsittely kestää oikeusministeriössä yhdestä kahteen kuukautta.

– Jos puolueelle asetetut vaatimukset täyttyvät, yhdistys merkitään puoluerekisteriin.

– Jos oikeusministeriö toteaa hakemuksen puutteelliseksi, yhdistys voi vielä täydentää hakemustaan.

Näytä lisää

Tutkija: Uusi vaihtoehto voisi profiloitua unohdetun kansan puolustajana

Uusi vaihtoehto -ryhmä voisi profiloitua unohdetun kansan ja pienen ihmisen puolustajana, arvioi toiminnanjohtaja Mikko Majander Kalevi Sorsa -säätiöstä. Hänen mukaansa siinä olisi tiettyä SMP:läistä renessanssia.

– Ei se perintö ole ihan kuollut Suomesta, eikä sillä ole liikaa poliittisia kantajia, Majander pohtii.

Hänen mielestään on hankalaa arvioida, miten Uusi vaihtoehto tekee pesäeroa perussuomalaisiin, kun esimerkiksi uuden ryhmän näkyvät johtotähdet Sampo Terho ja Simon Elo ovat olleet kovan profiilin maahanmuuttokriittisiä tähänkin asti. Tällä saralla on hänen mielestään aika ahdasta, kun kokoomuksen oikealla laidallakin on siihen suuntaan tiettyä profiloitumista.

– Pelkkä äärilaidan maahanmuuttoprofiloituminen ei ole ainoa vaihtoehto, vaan sosiaalikonservatiivinen ja arvokonservatiivinen traditio voi olla mahdollisuus myös.

Majanderin mielestä on kuitenkin varsin selvää, että Uusi vaihtoehto on entisiä perussuomalaisia lojaalimpi hallitusyhteistyölle. Hänen mielestään ryhmä teki linjavalintansa eilisen ulosmarssin sekä pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) kanssa tehdyn diilin yhteydessä.

Majanderin mielestä ryhmällä ei ole varaa tehdä irtiottoja hallituksesta, kun on juuri vannonut sille uskollisuutta. Uuden ryhmittymän tulevaisuus on nyt kiinni siitä, miten se organisoituu ja järjestyy koko maassa.

– Olennaista on se, miten perussuomalaisten syvät rivit ja organisaatiot repeytyvät, mihin ne samaistuvat, Majander sanoo.

– Voi olla niinkin, että ihmiset mieltävät, että tämä uusi vaihtoehto on itse asiassa se vanha perussuomalaiset. Eihän tässä ole selkeätä se, kenelle perussuomalaisten perintö – sellaisena kuin Timo Soini sen on rakentanut – jatkossa identifioituu.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (88)

Vanhimmat ensin
Vastaa
JT
Ennen oli ennen
Turha niitä vanhoja ääniä on laskea...tulevat vaalit näyttää miten on.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Arvopohja kunnossa
Vast: Ennen oli ennen
Kyllä ne joilla länsimainen arvopohja kunnossa voittavat mennen tullen suvaitsemattomuuden. Halla-aho voi Brysselistä käsin jakaa vaikka mitä ohjeita eduskunta työstä tynkäpuolueelleen mutta oikeat arvot ratkaisevat lopulta, niin Ranskassa, Ruotsissa kuin Suomessakin. EUssa ja sen arvopohjassa on tulevaisuus!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kkk
Vast: Ennen oli ennen
Kyllä arvot on kunnossa. Ja meinaan silti äänestää Persuja!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Monta tapaa laskea
Vast: Ennen oli ennen
Maahanmuuttoa fanaattisesti vastustavia on Suomessa vähintään 10%. Uskoisin että seuraavissa vaaleissa halla-persut pärjää ihan hyvin. Soini-persut kilpailee monien muiden puolueiden kanssa, eikä takinkääntäjistä muutenkaan tässä maassa ihan hirveästi pidetä. Saattaa olla että HPt voittavat SPt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PetosOnPetos
Entäpä seuraavissa vaaleissa?
Entäpä seuraavissa vaaleissa, kuka haluaa äänestää ihmistä, joka kerran jo pettänyt lupauksensa ja äänestäjänsä?

Näiden Uusi "petos" vaihtoehto-ryhmän henkilöiden, jotka pettivät äänestäjänsä poliittinen ura on ohi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huh, onpas ajattelija
Vast: Entäpä seuraavissa vaaleissa?
Onko joku pettänyt lupauksensa? Mitä nämä Uudet ovat luvanneet sellaista, mikä olisi nyt poissa? Kun vaaleissa äänestetään, se ääni annetaan henkilölle, ei puolueelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
totuuden oikea puoli
Vast: Entäpä seuraavissa vaaleissa?
Kyllä vaalit ovat ensiasiassa puoluevaalit. D'Hondt- menetelmällä puolueen tai vaaliliiton äänet jakautuvat ehdokkaille suhdeluvun mukaan. Mikä osuus jytkyssä oli maahanmuuttokriittisten aikaansaama äänimäärä. Näiden äänestäjien avulla saatiin hallitusvaltaan mandaatti. Jokaisessa puolueessa panostus kasvotunnettuihin kärkiehdokkaisiin on mittavaa luokkaa, huolimatta siitä,että jokainen ehdokas on tärkeä ääntenkalastaja..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aamukiukku
Vast: Entäpä seuraavissa vaaleissa?
En itse äänestäisi loikkaria tulipa mistä tahansa puolueesta. Hän ei kunnioita minua, äänestäjää. Hän on epäluotettava. Kuten puoliso, joka käy vieraissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mökin ukko
Vast: Entäpä seuraavissa vaaleissa?
Tämä setelirankaisten joukko johtaa romukoppaan
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Äänestäjä
Vast: Entäpä seuraavissa vaaleissa?
Tuolla logiikalla vaihtuisi iso osa edustajista joka vaaleissa. Takinkäännöt ja pettämiset nyt vaan kuuluvat politiikkaan ja äänestäjät äänestävät samoja naamoja vuodesta toiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Matematiikka
Matematiikka
Eikö äänimäärä siis ole kaksi kertaa isompi, eikä vain puolet isompi?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei tietoakaan matematiikasta
Vast: Matematiikka
Ei ole kaksikertaa isompi vaan noin kerran isompi. Kaksikertaa isompi on kolminkertainen eli 257000.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nipo
Puolet suurempi?
Lähes puolet suurempi ei ole 180000 vaan lähemmäksi 120000
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kepponen
Vast: Puolet suurempi?
Lähes puolet on likimain kaksi kertaa vähemmän kuin melkein kaksi kertaa enemmän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää

Luitko jo nämä?