Uutiset

Jokirantaa siivotaan talkoovoimin – tempaus muistuttaa Itämeren roskaantumisesta

JORI LIIMATAINEN
Sukeltajat naarasivat sameasta vedestä kasapäin sinne kuulumatonta tavaraa Kristiinankadun ja Teatterisillan väliseltä alueelta myös viime vuonna.
Viiden sukeltajan voimin nousi penkalle hetkessä useampi pullo ja polkupyörä, joissa kasvoi jo runsaasti levää. Näytöstä seuraamaan saapunut yleisö pääsi tarkkailemaan myös voimailijoiden ponnistuksia. Rantatörmällä vahvimmat kääntelivät yli 200-kiloista kauhakuormaajan rengasta tuosta vain.
Sukeltajat naarasivat sameasta vedestä kasapäin sinne kuulumatonta tavaraa Kristiinankadun ja Teatterisillan väliseltä alueelta myös viime vuonna. Viiden sukeltajan voimin nousi penkalle hetkessä useampi pullo ja polkupyörä, joissa kasvoi jo runsaasti levää. Näytöstä seuraamaan saapunut yleisö pääsi tarkkailemaan myös voimailijoiden ponnistuksia. Rantatörmällä vahvimmat kääntelivät yli 200-kiloista kauhakuormaajan rengasta tuosta vain.

Turun jokirantaa ja Aurajokea siivotaan roskista ja romuista talkoovoimin lauantaina. Siivoustapahtumalla halutaan kaupungin mukaan muistuttaa kaupunkilaisia mahdollisuudesta vaikuttaa Itämeren roskaantumiseen, sillä pelkästään torille heitetty roska päätyy usein tuulen ja sateen mukana vesistöön.

Itämeren kaupungeista Turun lisäksi Puhtaat rannat -tapahtumaan osallistuu yhteistyössä Helsinki, Tallinna ja Pietari.

Tapahtuman pääpaikassa jokirannassa, Kristiinankadun päässä talkoolaiset saavat järjestäjien puolesta välineet roskien keräämiseen, mutta omat työhanskat ja juotavat kehotetaan ottamaan mukaan.

– Samalla tapahtuman järjestäjät jakavat tietoa merten roskaantumisesta, roskaantumisen vaikutuksista ja kaupunkilaisten mahdollisuuksista vaikuttaa asiaan. Talkoolaisia ja ohikulkijoita neuvotaan lajittelun ja kierrätyksen osalta, kaupunki listaa tiedotteessaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siivouspäivän aikana siistitään myös Aurajokea, ja halukkaiden on mahdollista sekä seurata joen pohjasta romua nostavien sukellusharrastajien työtä että pelastussukeltajien harjoituksia.

Puhtaat rannat -yhteistyön puitteissa kymmenille kaupunkilaisille tarjotaan perjantaina myös mahdollisuus tutustua Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon toimintaan. Tarkoituksena on lisäksi muistuttaa ihmisiä siitä, ettei vessanpönttö ole roskis.

Maksuttomat kierrokset järjestetään 28. huhtikuuta kello kolmelta ja iltapäivällä kello viideltä. Kierroksille otetaan mukaan enintään 30 osallistujaa.

Turun kaupungin, Pidä Saaristo Siistinä ry:n, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n ja Kuntecin järjestämä siivoustapahtuma alkaa jokirannassa lauantaina aamupäivällä 29. huhtikuuta kello 11.

Lisätietoa Itämerihaasteesta ja siihen liittyvistä tapahtumista löydät täältä.

TSTV arkisto: Aurajoki luovutti pohjan siivoajille vaihteeksi jotain kiinnostavampaa kuin polkupyöriä ja pulloja (17.9.2012).
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
SR
Turun roskaajat pilaavat luontoa ja kaupunkiympäristön
Viime vuosina "roskaväki", joista suuri osa on nuorisoa, nuoria aikuisia, autoilijoita ja tupakoitsijoita, on yhä enemmän roskannut keskustaa, luontoalueita ja koko ympäristöä. Ilmiö ei ole tosin vain turkulaisten vaan koko Suomen häpeä. Merien muoviroskat tappavat merieläimiä ja lintuja. Ajatteleeko Aurajokirannassa tai torissa roskansa maahan tai veteen heittävä miten pahaa vahinkoa aiheuttaa laiskuudellan ja typeryydellään? En tajua mikä ihmisiä vaivaa. Roskiksia on riittävästi ja viitseliäs, sivistynyt ihminen kerää ne joka tapauksessa ja vie mennessään. Toivoisi, että kesällä ja vappuna Aurajoen rannalla ja puistoissa juhlivat olisivat roskaamatta luontoa. Ehkä näiltä roskaajilta on jäänyt kasvatus saamatta, mutta voisi omaa älyäkin olla sen verran, että älyää olla roskaamatta. Tupakoijat: mikä ihmeen idiotismi teitä vaivaa, kun ne tyhjät tupakka-askit on pakko heittää maahan, yleensä roskiksen viereen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pietari Raahe
onko aura juotavaa
Hieno homma! Oikea meininki. Löytyykö kultaista valtikkaa jonka pudotin 1300 luvulla kirkkoon mennessä?
-Helsingissä sais olla keskustan ikkunanpesutalkoot!!! On kuin itä-euroopasta kaikki savessa!

leena
aurajoki
koska joen reunalle saadaan turva-aita,esim Tammerkoski.Tulisi turvallisuutta,entäpä joen pohjan ruoppaus,puhdistuuko sillä veden sameus,tehokkaita koneita on,vai eikö saa tehdä,kun Aurajoki on niin pyhä,joki turkulaisille

taksu
Vast: aurajoki
Joen harmautta ei saada ennen pois kuin yläjuoksun pellot aidataan, ettei sadevesi tuo multaa ja mutaa tullessaan. eli ei koskaan. eikä tämä ole maanviljelijöiden vika.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jesse
turhaan
... yritätte muistuttaa ihmisiä roskaamisesta. Nykyajan ihmiset ovat sisäänpäin kääntyneitä, matala ajatuksellisia, hengettömiä ja kykenemättömiä järkevään ajatteluun oman itsensä ulkopuolella ja siitä onko mun "pers**" riittävän tiukka ja sexy.. Meidän kulttuuri on muovautunut populistiseksi roskalätäköksi, jossa twerkkaus on jo normaalia 7 vuotiaille. Ei nämä ymmärrä..