Uutiset

Neuvolat repivät hallitusta: kokoomus haluaa ne yksityisille sote-keskuksille ja osaksi valinnanvapautta, keskusta vastustaa

RIITTA SALMI
Arkistokuvassa mitataan vauvaa Varissuon neuvolassa Turussa.

Hallitus neuvotteli torstaina aamulla sote-uudistuksen valinnanvapauden toteuttamisesta

Lännen Media keskusteli neuvotteluiden sisällöstä useiden eri puoluelähteiden kanssa.

Konkreettisena asiana pöydällä on, ulotetaanko valinnanvapaus koskemaan äitiys- ja lastenneuvoloita.

Kokoomus esittää, että neuvolat tulisivat valinnanvapauslainsäädännössä osaksi uusia sosiaali- ja terveyskeskuksia, jolloin lakisääteisiä neuvolapalveluita tarjoaisivat myös sote-keskuksia maakuntiin perustavat yksityiset yritykset.

– Neuvolakeskustelu on vielä auki. Henkilökohtainen kantani on, että neuvolat olisivat osa sote-keskuksen palveluita, kokoomuksen sote-neuvottelija, sisäministeri Paula Risikko sanoo Lännen Medialle.

Keskusta lähtee sote-neuvotteluissa siitä, että neuvolat toimisivat maakuntien liikelaitosten alaisuudessa, jolloin ne säilyisivät kokonaan julkisesti tuotettuina palveluina. Tässä mallissa neuvolat eivät olisi valinnanvapauden piirissä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keskustalaiset hallituslähteet vahvistivat torstaina Lännen Medialle, että pääministeripuolue ei haluaisi ulottaa valinnanvapautta neuvoloihin.

– Laajasti terveysväki on sitä mieltä, että neuvoloiden pitäisi olla julkisella puolella, toteaa keskustan kansanedustaja, THL:n entinen pääjohtaja Pekka Puska.

Monet johtavat keskustalaiset ovat Puskan linjoilla, mutta eivät halua kommentoida aihetta nimillään.

Hallitus aikoo muuttaa valinnanvapautta koskevaa lakiluonnostaan siten, että eduskunnalle annettavassa lakiesityksessä määritellään tarkasti, mitä palveluita sote-keskuksen on asiakkailleen tuotettava. Hallitus siis määrittelee yksityiskohtaisesti, mitkä palvelut kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluihin.

Hallitus on päätymässä yksityiskohtaiseen määrittelyyn siksi, että perustuslaki edellyttää kansalaisille yhdenvertaisia palveluita.

Tarkalla lakiin kirjoitetulla määrittelyllä hallitus yrittää varmistaa sen, että maakunnat eivät voi tehdä erilaisia ratkaisuja sote-keskusten palveluvalikoimien suhteen.

Sote-neuvotteluissa on vielä ratkaisematta, missä vaiheessa ihmisten on valittava sote-keskuksensa ja milloin keskusten on oltava toiminnassa.

Kokoomus lähtee neuvotteluissa siitä, että peruspalveluiden laaja valinnanvapaus astuisi voimaan vuoden 2019 alussa.

Keskusta on erilaisten siirtymäaikojen kannalla, ja mahdollisista siirtymäajoista on neuvotteluissa ollut esillä useita eri malleja.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on LM:n tietojen mukaan esittänyt, että hallituksen valinnanvapautta koskevien uusien linjausten pitäisi olla valmiina ensi viikolla, jolloin hallituksen pitää vastata opposition valinnanvapaudesta jättämään välikysymykseen.

Neuvottelut hallituksessa jatkuvat tiiviisti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neuvotteluissa ollaan päätymässä siihen, että Kelalla on keskeinen rooli korvausten maksamisessa sote-keskuksia pyörittäville palveluntuottajille.

Maakunnat siis ohjaisivat satojen miljoonien eurojen sote-rahavirtoja kulkemaan Kelan kautta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Masa
Nostan kytkintä
Ei tarvitse ihmetellä enää sitäkään, miksei tässä maassa synny lapsia tarpeeksi vuosittain, ihmisiä kuolee vanhuuteen enemmän, kun ehtii syntyä lapsia. Riidelkää
vain lisää neuvoloista, valinnanvapaudesta ja Sotesta, niin täällä ei ole kohta edes aikuisia. Muistakaa nyt kuitenkin, että viimeinen sammuttaa täältä ne valot kun olette saaneet riitanne päätökseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Punavihreä sinivalkoinen
Maailman paras on liian hyvä Kokoomukselle
Suomessa on maailman huippua oleva neuvolajärjestelmä. Tulokset ovat kiistattomat. Tämähän ei paremminvoivien puolueelle käy. On väärin, että Suomessa kaikki saavat hyvät neuvolapalvelut, taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Kyllä köyhyydestä pitää rangaista myös julkisten palvelujen taholta.

Kansan mielipide
Suhmuroijat pihalle
Suomen pitää saada nykyinen suhmurahallitus hajoitettua ja potkittua niin kauas sinne missä pippuri kasvaa

KTe
Kokoomuksen
tarkoitushan on siirtää julkisia palveluja yksityiseen hoitoon verovaroin rahoitettuna. Tähän tavoitteeseen myös neuvoloiden yksityistäminen on täysin looginen jatkumo.

Jos pannaan firma pystyyn ja julkinen valta takaa sille asiakkaat sekä myös maksaa asiakkaiden kulut, onko silloin kyse yritystuesta?
Eivätkö sote-alueella toimivat yksityiset yritykset pysy pystyssä ilman tukea? Miksi Reiskan metallin pitää pysyä? Kyllä mielestäni julkinen tuki pitäisi ulottaa koskemaan kaikkia firmoja. Kun tuntuu varaa olevan...