Paikalliset

Syyttäjä: Perniön Liha myi ulkomaista lihaa kotimaisena

MARTTIINA SAIRANEN
Arkistokuvan hevospaistimakkara ei liity tapaukseen.

Salolaisen Perniön Lihan tuotteet eivät ole olleetkaan niin kotimaisia kuin yritys väittää. Yrityksen toimitusjohtajalle Rami Himannolle luettiin tiistaina syytteet Varsinais-Suomen käräjäoikeudessä markkinointirikoksesta ja terveysrikoksesta.

Syytteen mukaan Perniön Liha toi maahan tammikuun ja maaliskuun lopun välisenä aikana vuonna 2015 noin 47 000 kiloa ulkomaista sianlihaa, jotka se käytti tuotantoonsa. Samaan aikaan yritys vakuutti muun muassa internetsivuillaan, että kaikki sen käyttämä liha on kotimaista ja yrityksen tuotepakkauksissa oli Joutsenlippu-merkki.

Ulkomaisen lihan käyttäminen oli tullut ilmi Salon elintarvikehuollon tarkastuksessa. Tarkastajalle oli ensin vakuutettu lihan olevan kotimaista.

Toisen syytteen Himanto sai terveysrikoksesta. Syytteen mukaan Himanto oli Perniön Lihan toimitusjohtajana elintarvikelain vastaisesti valmistanut ja käsitellyt yrityksen valmistamia elintarvikkeita siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyse on muun muassa yrityksen tehtaan myymälässä myynnissä olleiden ja myymättä jääneiden tuotteiden käyttämisestä uusien tuotteiden raaka-aineina. Terveystarkastajan jo vuonna 2010 suorittamassa tarkastuksessa Perniön Lihaa oli huomautettu epäonnistuneiden tuotteiden uudelleen käyttämisestä valmistuksessa ja sen ohjeistamisesta omavalvontasuunnitelmassa esimerkiksi allergisoivien ainesosien kannalta.

Terveystarkastajan huhtikuussa 2015 suorittamassa tarkastuksessa todettiin Perniön Lihan tuotantotiloissa myymälästä tulleita tuotteita, joista osa ei edes ollut Perniön Lihan valmistamia. Tuotteet sisälsivät eri lihalajeja, lisäaineita ja mausteita sekä allergisoivia ainesosia.

Syyttäjä vaatii Himannolle ehdollista vankeusrangaistusta ja Perniön Lihalle 30 000 euron suuruista yhteisösakkoa. Yrityksen pitäisi kihlakunnansyyttäjä Ville Urpomäen mukaan menettää lisäksi valtiolle taloudellisena hyötynä 39 965,38 euroa.

Himanto myönsi omassa vastineessaan teon kuvaukset osin oikeiksi. Ulkomaista lihaa on hänen mukaansa kuitenkin käytetty pääasiassa alihankintana muille lihataloille tehtyihin tuotteisiin ja myyty tukkuostajille. Noin 30 prosenttia halvempaa lihaa on kuitenkin käytetty myös kotimaisiksi väitetyissä kuluttajatuotteissa, mutta huomattavasti vähäisemmin määrin. Taloudellista hyötyä on tullut korkeintaan 4 500 euroa.

Valmiiden tuotteiden käyttämisessä uusien tuotteiden raaka-aineina Himanto piti korkeintaan terveysrikkomuksena. Hänen mukaansa Perniön Liha on viime vuonna ottanut käyttöön uuden sertifikaatin mukaiset toimintatavat, eikä uudelleenkäyttäminen enää ole mahdollista.

Oikeutta käydään Salossa osin suljetuin ovin Himannon vaatimuksesta. Hänen mukaansa kilpailijat hyötyisivät esimerkiksi myyntitilastojen julkisuudesta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (44)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Salolainen
Kunnioitusta vähän, please
Eipähän enää tarvitse mennä ostamaan mitään tuollaiselta koijarilta. Maineen voi menettää vain kerran, kyllä täällä lihatiskejä on muutenkin.
Ostin kerran yhdeltä valtatien varrelta olevalta "suoramyyjältä" kananmunia luomumunina, yksinkertainen kun olen. Kotona ihmettelin niiden ohutkuorisuutta, ja kas kummaa, ihan vain tavallisia lattiakanalan munia olivat. Eipähän tarvitse mennä toista kertaa.
Yrittäjyyden ensimmäinen edellytys on asiakkaan kunnioittaminen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaikki huijaavat, jotkut vaan jäävät kiinni
Vast: Kunnioitusta vähän, please
Suomessa torilla myydään luonnosta saatuja tuotteita kotimaisina ja lähtömaa on kuitenkin Viro.

Tallinnassa taa sitten suomalaiset turustit ostavat sataman myymälöistä villisian lihasta valmistettuksi kerrottua makkaraa, joka on tehty tavallisesta possusta, mutta hinta on moninkertainen.

Jauhelihassa on kaikkea muuta paitsi aitoa lihaa ja se on tehty jätteistä, mutta ehkä värjätty punajuurella, jotta kuluttaja saisi väärän kuvan jne...jne...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eestistä
Vast: Kunnioitusta vähän, please
Jos kauppiaana on virolainen niin silloinhan kotimainen tarkoittaa virolaista tuotetta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
esko a
syökää lihaa!
syökää lihaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Makkara
Ensimäinen kivi
Kuka meistä on virheetön, ja virheistään voi myös oppia. Tyhmä ja rikollinen on se joka ei virheistään ota opikseen.

Vast: Ensimäinen kivi
Jo päiväkodissa opetetaan ettei saa valehdella. Se on aika hyvä neuvo kaikkeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jätejoonas
Minä ainakin syön
Perniön maksamakkara on niiiin hyvää! Syön minä ulkomaillakin ruokaa. Suomalainen sika syö vain viljaa. Se saadaan turvotettua sillä nopeasti. Muualla se voi saada vielä kunnon sekaruokaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TBK
Vast: Minä ainakin syön
Niin ja saathan ennaltaehkäisevisti antibiootteja lihan mukana ihan mukavasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jätejoonas
Vast: Minä ainakin syön
Onneksi ei mielialalääkettä.
Millä lääkkeillä kotimaiset possut hoidetaan?
Ne teurastetaan sairaina ja siinäkö ei ole riskiä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lento
Vast: Minä ainakin syön
Saanen valistaa jätejoonasta sen verran, että suomalaiset possut toki hoidetaan antibiooteilla. Ero on se, että antibiootteja ei anneta terveille eläimille ennaltaehkäisevästi tai massankasvatustarkoituksessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää