Vapaustaistelija, Nelson Mandelan vankitoveri kuoli E-Afrikassa
Etelä-Afrikan johtaviin apartheidin vastaisiin taistelijoihin kuulunut Ahmed Kathrada on kuollut 87 vuoden iässä. Kathrada istui Nelson Mandelan kanssa pitkään vankilassa ja oli hänen läheisimpiä tovereitaan vapaustaistelussa.
Kathrada tuomittiin Mandelan kanssa vankeuteen vuonna 1964. Hän vapautui vuonna 1989, vuotta Mandelaa aiemmin. Vankilavuosistaan hän vietti valtaosan Robben Islandin vankilasaarella.
Mandelan hautajaisissa joulukuussa 2013 Kathrada piti yhden tunteikkaimmista puheista.
– Jää hyvästi, rakas veljeni, opettajani, johtajani. Olen menettänyt veljen. Elämäni on tyhjä, enkä tiedä kenen puoleen kääntyisin, tuolloin 84-vuotias Kathrada sanoi ääni murtuen.
Apartheidin jälkeen Kathrada toimi presidentti Mandelan neuvonantajana.