Uutiset

Vahvat hyötyvät valinnanvapaudesta, huono-osaiset eivät niinkään

MIKKO STIG

Valinnanvapauden aito toteutuminen ja kustannusten mahdollinen nousu. Nämä ovat asioita, jotka erityisesti huolettavat lausunnonantajia sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen eli soten valinnanvapausluonnoksessa. Kritiikkiä sataa myös siitä, että asiakas voi vaihtaa palveluntuottajan vain kerran vuodessa.

Useat lausunnonantajat pitävät valinnanvapauden laajentamista ja sote-uudistuksen tekemistä sinänsä hyvänä asiana, mutta näkevät sen toteuttamisessa monia ongelmia. Luonnos valinnanvapauslainsäädännöksi on parhaillaan lausuntokierroksella.

A-klinikkasäätiö katsoo, että luonnos lisäisi niiden valinnanvapautta, joilla on jo nyt hyvät mahdollisuudet valintoihin.

–  Esityksellä ei kuitenkaan näyttäisi olevan mitään positiivisia vaikutuksia väestön hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. Pikemminkin näyttää siltä, että sosiaalisesti huono-osaisimmat ja monisairaimmat saisivat palveluja aikaisempaakin harkinnanvaraisemmin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A-klinikkasäätiön mukaan nyt lausunnolla oleva esitys turvaa erityisen huonosti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden ja muiden sosiaalipalveluiden asiakkaiden aseman ja palveluiden saatavuuden.

Säätiön mukaan suoran valinnan palveluyksikön olisi kannattavaa sijoittautua korkean tulotason ja alhaisen sairastavuuden alueelle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mielestä myös valinnanvapauden monimutkaisuus heikentää valinnanvapauden toteutumisen edellytyksiä.

–  Vaikeudet korostuvat etenkin asiakasryhmissä, joilla on keskimääräistä heikommat edellytykset tehdä itseään koskevia päätöksiä ja hyödyntää tarjolla olevaa informaatiota palveluista ja niiden laadusta, THL linjaa.

Lääkäriliitto kiinnittää huomiota siihen, että ehdotuksessa tarjotaan erittäin monta valinnanvapauden keinoa.

– Jopa liian monta ajatellen järjestelmän hallittavuutta ja selkeyttä, Lääkäriliitto kirjoittaa.

Lastensuojelun Keskusliitto kritisoi, että valinnanvapausmalli uhkaa pirstoa ja hajauttaa lasten ja perheiden palvelut, jolloin riittävän ja asianmukaisen tuen tarjoaminen lapsiperheille käy mahdottomaksi. Liiton mukaan riskinä on, että palveluiden jatkuvuus, luottamus viranomaisiin ja työskentelyn pitkäjänteisyys katoavat.

–  Jos perhe kokonaisuutena ei saa tukea ja apua, ei lapsen edun mukaisia ratkaisuja ja tuloksia voida saavuttaa, liitto katsoo.

Harvaan asutun maaseudun verkosto sanoo lausunnossaan, että terveydenhuollon markkinat syntyvät suuriin kaupunkikeskuksiin, mutta eivät haja-asutusalueelle.

–  Sote-uudistuksen vaikutuksia on arvioitu useista eri näkökulmista, muun muassa asiakkaiden, potilaiden ja verotuksen. Maaseutuvaikutusten arviointia ei kuitenkaan ole tehty, neuvosto kritisoi.

Apulaisoikeuskansleri kyseenalaistaa: Onko lausunnonantajille annettu riittävästi tietoa?

Osa lausunnonantajista pitää valinnanvapausluonnoksen keskeneräisyyttä ongelmallisena, sillä valinnanvapauden vaikutukset ovat riippuvaisia tarkennuksista ja käytännön toimeenpanosta maakunnissa. Apulaisoikeuskansleri pitää myös kyseenalaisena sitä, onko lausunnonantajille annettu riittävästi tietoa kannanottojen muodostamista ja tietojen esille tuomista varten. Apulaisoikeuskanslerin mukaan on ongelmallista, että ratkaisuehdotuksia keskeisiin kysymyksiin valmistellaan ilmeisesti ainoaksi jäävän kuulemisen aikana.

Soten valinnanvapausluonnos lähetettiin lausuntokierrokselle keskeneräisenä. Tarkoituksena on, että sitä täydennetään ja tarkennetaan lausuntokierroksen aikana ja annetut lausunnot otetaan huomioon hallituksen esityksen viimeistelyssä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan keskeneräisen lainsäädännön eteenpäin viemisen riskinä on kehitys, jossa maakunnat jakautuvat valinnanvapausuudistuksen nopeisiin ja hitaisiin toteuttajiin.

–  Jälkimmäisten maakuntien asukkaat voivat ainakin ylimenokauden ajaksi jäädä heikosti koordinoidun, jopa kaoottisen palvelujärjestelmän asiakkaiksi, THL katsoo.  

Laitos katsoo, että on kansallisen kokonaisedun mukaista väljentää ja vaiheistaa uudistuksen aikataulua, jotta tasavertaiset palvelut pystyttäisiin takaamaan koko väestölle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Juhan ja Petterin kimppaTimppa
Juhan slogan...
Yhdessä mennään, yhdessä tehdään, ei tunnu maistuvan kansalaisille kun ei ole mainintaa kansankiihotuspuheissa, kuka pitää rahat...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
hh
Mikä ihmeen valinnanvapaus?
Se siitä valinnanvapaudesta, ts. kun on ensin jotain valinnut, niin sitten olet sen valintasi kanssa naimisissa ainakin kokonaisen vuoden. Sipilän hallituksen valinnanvapaus on sitä valheellista "totuutta", jolla taas kerran kansaa yritetään höynäyttää. Herätkää hyvät ihmiset ajattelemaan omilla aivoilla ja pistäkää hanttiin.

Ateisti
Huijaavat kokoomuslaiset
Vasemmistoliiton video asiasta osuu todennäköisesti täsmällisesti siihen, mitä kokoomuksen haluamasta yhtiöiden valinnanvapaudesta seuraa. Eli monikansalliset terveysfirmat valikoivat asiakkaansa sen mukaan kuka tuottaa heille eniten voittoa. Muut jäävät ilman hoitoa koska kokoomuslaiset eivät saa heistä voittoa.

Onnim
Tasa-arvompaa on rahat kieroimman taskussa
"Vahvat hyötyvät valinnanvapaudesta, huono-osaiset eivät niinkään"

Kuullostaa ihan Keskustan ja Kokoomuksen tavoitteilta.