Kreikka ja Puola mukaan EU-julistukseen uhkailuista huolimatta
Puola ja Kreikka ovat allekirjoittamassa EU-maiden tulevaisuusjulistuksen huomenna Roomassa. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan kaikki 27 EU-maata ovat julistuksen takana.
Puola ja Kreikka ovat aiheuttaneet viime päivinä hämmennystä uhkaamalla jättää julistuksen allekirjoittamatta. Kreikka on sitonut allekirjoituksen omiin velkaneuvotteluihinsa, kun taas Puolan on arvioitu osoittaneen kritiikkinsä lähinnä kotiyleisölle.
EU:n 27 jäsenmaata ovat käyneet tulevaisuuskeskustelua viime kesästä eli Britannian kansanäänestyksestä lähtien. Keskustelun tuloksena on noin puolentoista sivun mittainen julistus, jossa käydään läpi unionin saavutuksia, haasteita ja keinoja haasteiden selättämiseen. Julistusta on moitittu hyvin karkeaksi.
– Suomen tavoitteena oli kunnianhimoisempi (julistus), mutta tämä oli se, mitä ennakoin jo Bratislavassa, Sipilä sanoi.
Paperissa on yhä mainittuna myös Puolan kritisoima mahdollisuus kehityksen eritahtisuuteen.
Sipilän mukaan eritahtisuus on kirjattu siten kuin Suomessa siitä ajatellaan.
– Yhtenäisyys on ykkönen ja eritahtiset osat ovat avoimia kaikille.