Halpataksi aloittaa Oulussa, kyyti alkaen kahdella eurolla – tulossa myös Turkuun
Halpataksipalvelu Kyyti aloittaa toimintansa tänään Oulussa. Palvelun kautta saa taksimatkan alkaen kahden euron hintaan, eikä varausmaksua veloiteta.
Edullinen hinta perustuu siihen, että matkan aikana samassa autossa voi olla useita asiakkaita. Erilaisia hintaluokkia on kolme. Hintaan vaikuttaa se, kuinka paljon asiakas on valmis joustamaan odotus- ja matka-ajassa. Kyyti tilataan ja maksetaan älylaitteen sovelluksella.
Kyyti-palvelu laajentuu kevään aikana myös Tampereelle ja Turkuun ja lisäksi tarkoitus on laajentua myöhemmin tänä vuonna Helsinkiin.
Palvelun perustaneen Tuup-yrityksen toimitusjohtaja on Pekka Möttö, joka työskenteli aiemmin halpabussiyhtiö Onnibussin toimitusjohtajana. Hänen mukaansa halpataksi sijoittuu palveluna perinteisen taksin ja joukkoliikenteen väliin.
– Kyyti on edistyksellisellä teknologialla toteutettu, moderni, jaettuun hyötyyn perustuva palvelu, jossa kuljetuskapasiteettia käytetään mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman monen asiakkaan palvelemiseen, Möttö toteaa tiedotteessa.
Tavoitteena on, että tulevaisuudessa halpataksin voi tilata myös muiden myyntikanavien kautta, esimerkiksi junalipun ostamisen yhteydessä. VR:n suunnittelujohtaja Antti Tuominen kertoo tiedotteessa, että Kyyti-palvelua on tarkoitus testata yhdessä tämän vuoden aikana.
Taksiliitto ei tunne palvelua
Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen ei tunne Kyyti-palvelua. Hänen mukaansa Taksiliitolla ei kuitenkaan ole huomautettavaa, jos yrityksen luvat ovat kunnossa.
Taksiluvat myöntää Ely-keskus.
Taksiliikenteen kuluttajahinnoista säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella.
– Enimmäishinnat on määrätty, mutta liikennöidä saa vaikka kuinka halvalla, Koskinen sanoo STT:lle.
Taksiliiton mukaan Suomessa on noin 9 500 taksiyrittäjää, joilla on 10 000 taksiautoa. Alan kokonaisliikevaihto on noin miljardi euroa vuodessa.