Lindström lupaili ratkovansa nollatuntisopimusten ongelmia lailla
Työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan on vaikea nähdä, että nollatuntisopimusten ongelmia korjattaisiin ilman lainsäädännön muuttamista. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön mukaan ongelmat voidaan korjata joko lainsäädäntömuutoksilla tai paremmalla toimeenpanolla, joten vasemmistopuolueiden edustajat ilahtuivat Lindströmin kannasta.
Nollatuntisopimusten kieltämistä vaativassa kansalaisaloitteessa ehdotetaan 18 tunnin alarajaa, joka työnantajan olisi vähintään työtä tarjottava. Eduskunnassa vallitsee kuitenkin yksimielisyys, että tarkka alaraja ei toimi nykyaikaisilla työmarkkinoilla.
Muuten vasemmistopuolueet epäilivät hallituksen tarmoa ratkoa ongelmia. Juhana Vartiainen (kok.) taas nosti esiin esimerkiksi karenssimääräykset, jos työntekijällä on hyvin vähän työtunteja.
– Valiokunta ja asiantuntijat ovat olleet tästä yksimielisiä, että työttömyysturvan määräyksiä on tältä osin tarkistettava niin, että ne eivät ole työntekijän tai työttömän työnhakijan kannalta kohtuuttomia, Vartiainen sanoi.
Nollatuntisopimusten pelisäännöt ovat parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän käsittelyssä. Työryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Tarja Kröger sanoo eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön vaikuttavan työryhmän tulevaan mietintöön.
Kröger sanoo, että myöskään työryhmän pöydällä ei ole mikään ehdoton työtuntien alaraja.
Hänen mukaansa työryhmä käsittelee samoja kysymyksiä, jotka valiokunta nosti esille. Näitä kysymyksiä ovat esimerkiksi työn ennakoitavuuden parantaminen, osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien suhde sekä työtuntien vaihteluväli.
– Lausumissa on esillä myös sairasajan palkka sekä työttömyysturvaan työsuhteen päättyessä liittyvät kysymykset. Pyrimme laatimaan esityksen, joka vastaa näihin kysymyksiin, Kröger sanoo.
Työryhmän määräaika on maaliskuun lopussa, mutta Krögerin mukaan luvassa on jatkoaikaa. Lindströmin mukaan työryhmän työn on oltava valmis huhtikuun puolivälitarkasteluun mennessä.