Evira: Suomessa ei viitteitä vaarallisesta brasilialaisesta lihasta
Tähän mennessä ei ole saatu viitteitä siitä, että Suomen markkinoilla olisi kuluttajille vaarallista brasilialaista lihaa. Asiasta kertoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira keskiviikkona. Viranomaiset ja maahantuojat jatkavat kuitenkin selvityksiä asian varmistamiseksi.
Suomessa ei ole raportoitu yhtään ruokamyrkytystä, jonka lähteenä olisi ollut brasilialainen liha, kertoi johtaja Leena Räsänen Eviran tiedotteessa.
Evira on saanut tiedot kaikkiaan 21 elintarvikelaitoksesta, joiden toimintaa viranomaiset ovat Brasiliassa tutkineet. Näistä neljä brasilialaisviranomaiset ovat asettaneet vientikieltoon. Kolmesta on tuotu EU-alueelle joko siipikarjan tai naudan lihaa tänä ja viime vuonna.
Suomessa selvitykset on nyt Eviran mukaan rajattu koskemaan tuontia näistä kolmesta laitoksesta.
– Näistä laitoksista tuodun lihan määrä on todennäköisesti pieni, Räsänen arvioi.
Pari päivää sitten Evirasta arvioitiin vielä alustavasti, että Suomeen on alkuvuonna tuotu tuhansia kiloja lihaa Brasilian lihaskandaaliin yhdistetyistä laitoksista.
Suomalaiset maahantuojat jatkavat edelleen selvityksiään nyt tarkentuneiden tietojen pohjalta. Eviran mukaan tiedot täydentyvät koko ajan.
Lihaskandaali puhkesi viikonloppuna, kun Brasilian viranomaiset kertoivat paljastaneensa ison korruptiovyyhdin ja ratsasivat lihanjalostuslaitoksia. Poliisin mukaan isot lihantuottajat olivat lahjoneet terveystarkastajia päästämään myyntiin ja vientiin pilaantunutta lihaa. Poliisi oli tutkinut juttua kaksi vuotta.
Kymmeniä ihmisiä on pidätetty Brasiliassa skandaalin takia. Vaikka Brasilian presidentti Michel Temer onkin vakuuttanut, että brasilialaisen lihan laatuun voi yhä luottaa, monet maat ovat keskeyttäneet lihan tuonnin Brasiliasta. Näihin maihin liittyi tiistaina esimerkiksi Kiina, kertoi uutistoimisto AFP.
Brasilia on maailman suurin naudan ja siipikarjan lihan viejä.