Turun yliopiston ainutlaatuista aineistoa päätyi roskalavalle sateeseen – osa tuhoutunut
Turun yliopiston kulttuurientutkimuksen arkistoaineistoa on tuhoutunut arkiston muuton yhteydessä tiistaina.
Fennicumissa säilytetty kokoelma oli tarkoitus siirtää välivarastoon ja puhdistettavaksi, mutta ilmeisesti tietokatkoksen vuoksi suuri osa aineistosta päätyi muuttopalvelun kantamana roskalavalle.
Valtaosin kelanauhoista ja muista äänitteistä koostuva kokoelma sisältää uskontotieteen, folkloristiikan ja kansatieteen vanhoja tutkimusaineistoja.
Vahingon havaitsi ensimmäisenä arkistosihteeri Aki Luotonen, joka saapui tiistaina puolilta päivin Fennicumiin jatkaakseen nauhojen pakkaamista.
– Roskalavalla näytti olevan tutun näköisiä kelanauhoja. Ne oli paiskottu lavalle, nauhat olivat irronneet kansista, purkautuneet ja kannet menneet rikki. Nauhoja oli pitkin pihaa. Sitten alkoi sataa räntää, Luotonen kuvailee.
Aineisto on ollut tunteja sateessa.
– On äärimmäisen todennäköistä, että kylmyys ja kosteus ovat vaurioittaneet sitä pahasti, kertoo uskontotieteen yliopistolehtori Tiina Mahlamäki.
Luotosen mukaan on selvää, että osa aineistosta on tuhoutunut käyttökelvottomaksi. Hän kertoo tavoittaneensa muuttoporukan, jolla oli se käsitys, että kaikki Fennicumista kuuluu heittää pois. Sisäilmaongelmista kärsinyt yliopistorakennus on ollut tyhjillään jo pitkään.
– Arkistoaineisto oli jätetty Fennicumiin, sillä sen uskottiin olevan siellä turvassa. Juuri muuta rakennuksessa ei enää ollutkaan, Luotonen sanoo.
Materiaalia säilytettiin kahdessa arkistointikelpoisessa huoneessa. Tilojen lämpötilaa ja kosteutta valvottiin, ja arkisto oli suojattu mahdollisilta vesivahingoilta ja oikosuluilta.
Kokoelmiin kuuluvat muiden muassa kansainvälisesti merkittävät saamelaisperinteen aineistot, eli niin kutsutun Talvadas-projektin tallenteet.
Talvadas-aineisto sisältää Tenonjokivarressa sijaitsevan pikkukylän asukkaiden uskomusperinnettä ja saamelaisten haastatteluja. Aineiston digitointi aloitettiin 2000-luvulla juuri tästä materiaalista.
– Talvadas-aineiston pitäisi olla kokonaan digitoitu, mutta koko arkiston aineisto ei ole, Luotonen sanoo.
Aineistoon kuuluu myös esimerkiksi joikuja, itkuvirsiä sekä Lauri Hongon Intiassa keräämä Siri-eepos. Valtaosa ainutlaatuisesta aineistosta on kerätty 1960–1980-luvuilla, ja se oli määrätty pysyväissäilytykseen.
Työntekijät eivät vielä itsekään tiedä, mitä kaikkea roskalavalla oli. Tuhojen laajuutta ryhdytään selvittämään tänään.
– Haastattelut oli tehty hitaasti ja huolella. On pöyristyttävää, että niin merkittävä aineisto voi tuhoutua epähuomiossa, Mahlamäki sanoo.
Roskalava peitettiin pressuilla heti, kun vahinko havaittiin tiistaina. Materiaali siirrettiin mahdollisimman nopeasti Fennicumin aulaan kuivumaan.
– Jälkiselvittely tulee kestämään todella kauan, Luotonen sanoo.
Tästä on kyse
Roskalavalle kahden kokoelman aineistoa
Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen arkisto muodostuu useasta eri kokoelmasta.
Roskalavalle joutui tiistaina osa TYKL-kokoelmaa sekä TKU-kokoelmaa.
Kansatieteen TYKL-kokoelma on karttunut 1950-luvulta alkaen. Siihen kuuluu esimerkiksi valokuvia, käsikirjoituksia ja mikrofilmejä.
Folkloristiikan ja uskontotieteen TKU-kokoelma on perustettu vuonna 1964. Se sisältää muiden muassa noin 11 000 tuntia ääninauhoja sekä noin 13 500 valo- ja diakuvaa.
TKU-kokoelman saamelaisen folkloren äänitekokoelma on maailman laajin.
Lähteet: Turun yliopiston verkkosivut ja Aki Luotonen