Paikalliset

Oman elämänsä stand up -koomikko

MIKAEL RYDENFELT
Amina Maroufin mukaan suurin osa osallistujista on yläasteikäisiä.
Amina Maroufin mukaan suurin osa osallistujista on yläasteikäisiä.

Turun kaupungin nuorisopalvelut järjestää perjantaina nuorten taide- ja toimitalo Vimmassa 9–18-vuotiaille nuorille tarkoitetun Talenteen’17-kykyjenetsintätapahtuman. Illan aikana lavalle nousee parikymmentä nuorta talenttia esittelemään omia kykyjään.

Tapahtuma on osa rasismin vastaista viikkoa, jonka aikana nuorisotaloilla järjestetään monenlaista rasismin vastaista ohjelmaa elokuvailloista monikulttuurisen ruoan valmistukseen ja tietovisaan.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa neljä nuorisotyönohjaajaa Varissuon ja Lausteen nuorisotaloilta sekä Vimman ruotsinkielisestä Zabadakista. Lisäksi mukana on neljä Eurooppalaisen Vapaaehtoispalvelu EVS:n (European Voluntary Service) vapaaehtoistyöntekijää.

Yksi tapahtuman järjestäjistä on Varissuon nuorisotalolla kv- ja monikulttuurinenprosessi -ryhmässä työskentelevä nuorisotyönohjaaja Amina Marouf.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nuorten kykyjenetsintäkilpailu järjestetään Vimmassa ensimmäistä kertaa. Mukaan on lähtenyt monenlaisia kykyjä.

Maroufin mukaan suurin osa osallistujista on yläasteikäisiä.

– Emme ole halunneet rajata kykyjä eikä kisaan ole esikarsintaa vaan kaikki saavat osallistua. Tämä on nuorisotalojen välinen tapahtuma ja nuoria tulee eri nuorisotaloilta. Se on hienoa, sillä esimerkiksi Varissuon nuoret ovat huonoja lähtemään pois Varissuolta. Etenkin pienemmille kävijöille on iso juttu jo se, että he tulevat kaupungille.

Mukaan on lähtenyt muun muassa paljon laulajia ja yksi bändi. Yksi osallistuja aikoo esittää parkouria ja toinen tanssia.

– Ilmoittautuneet ovat sellaisia, jotka tiedostavat kykynsä ja ovat esiintyneet aiemminkin. Piileviä kykyjä ei varmaankaan tällä kertaa päästä näkemään.

Kilpailussa kaikilla on kaksi minuuttia aikaa vakuuttaa tuomaristo ja yleisö kyvyistään. Vaikka esityksiä arvioi kolmihenkinen tuomaristo, Marouf lupaa, että luvassa ei ole tylyä arvostelua vaan kannustavaa tsemppausta.

– Tuomarit ovat lempeitä ja yleisössä varmasti hyvä ilmapiiri. Mukana ei ole yhtään tylyttävää Simon Cowellia eikä kukaan buuaa, niin kuin Amerikan kykyohjelmissa.

Marouf odottaa Talen­teen’17-tapahtumaa innolla. Hän odottaa näkevänsä yllättäviä esityksiä, jotka saavat yleisössä aikaan vau-reaktion.

– Nuorisotalolla järjestetään open stage -iltoja, joihin osallistuu todella taitavia nuoria. He tarvitsevat tuuppausta, että lähtevät viemään omaa osaamistaan eteenpäin. Talenteen’17-tapahtuma ei ole iso tuuppaus, mutta se antaa nuorille mahdollisuuden esiintyä ja tuoda esiin omia kykyjään.

– Tapahtuma antaa varmasti itsevarmuutta ja erilaisen perjantai-illan. Myös palkinnot ovat hyvät. Pääpalkintona on 250 euron lahjakortti Giganttiin. Toiseksi tullut saa 150 euron ja kolmas 100 euron lahjakortin. Myös yleisön suosikki palkitaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kykyjenetsintäkilpailut eivät ole Maroufille itselleen entuudestaan kovinkaan tuttuja. Television talent-ohjelmia hän ei ole juurikaan seurannut. Myöskään omakohtaista kokemusta kykykilpailuista ei ole karttunut.

– En ole itse osallistunut kykykilpailuihin. Mulla ei ole mitään spessua talentia. Olen oman elämäni stand up -koomikko, Amina Marouf nauraa.

Nuorten kykyjenetsintä­kilpailu Talenteen’17 pe 24.3. klo 18–21 Vimmassa os. Aurakatu 16, Turku. Vapaa pääsy.

Amina Marouf

Ikä: 21

Asuu: Turussa

Ammatti: nuorisotyönohjaaja

Oma kyky: ”Omasta mielestäni olisin hyvä stand up -koomikko.”