Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ulosajossa Pöytyällä

Simo Päivärinta
Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Pöytyällä perjantaina hieman ennen puoltayötä.
Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Pöytyällä perjantaina hieman ennen puoltayötä.

Marika Lempää

Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa ysitiellä Pöytyällä hieman ennen puoltayötä perjantaina.

Onnettomuus tapahtui Kyrön levähdysalueen kohdalla. Lounais-Suomen poliisin mukaan Turun suunnasta tullut henkilöauto suistui vastaantulevan kaistan yli jatkaen matkaa tien ja kallion välissä noin 130 metriä. Lopulta auto törmäsi puuhun, joka katkesi törmäyksen voimasta.

Autoa kuljetti vuonna 1997 syntynyt nainen. Kuljettaja ja matkustajana ollut mies kuljetettiin Tyksiin saamaan hoitoa vammoihinsa.

Päivystävän palomestarin Olli Högmanderin mukaan onnettomuus tapahtui suoralla tieosuudella. Auto romuttui onnettomuudessa pahoin. Loukkaantuneet olivat osittain puristuksissa autossa ja pelastuslaitos joutui irrottamaan autosta katon saadakseen heidät ulos.

– Selvää syytä onnettomuudelle ei tässä vaiheessa osata sanoa, mutta tie oli paikalla todella liukas, Högmander sanoo.

Yksi ajokaista oli suljettuna onnettomuuspaikalla Kyrön ja Jalkalantien välisellä osuudella vajaan tunnin ajan.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

juttua korjattu 25.2. klo 8:05: Ensitietojen mukaan onnettomuudessa loukkaantuivat keski-ikäinen nainen ja mies. Poliisi tarkensi myöhemmin kuljettajan olevan vuonna 1997 syntynyt nainen.