Uutiset

Kohuttu suurmoskeija halutaan poliitikoille keväällä – rahoitus epäilyttää terrorismitutkijaa

KIMMO PENTTINEN
Suurmoskeijaa ja sen yhteyteen rakennettavaa palvelukeskusta on alustavasti suunniteltu Helsingin Hanasaaren voimalan ja Sörnäisten rantatien väliselle alueelle. Kiinteistölautakunnan on määrä käsitellä tonttiesitystä keväällä.

Helsingin kiinteistövirastossa pyritään saamaan päätöesitys suurmoskeijan tonttiesitykselle keväällä. Tonttiesitys on tällä hetkellä valmistelussa, ja tonttiosaston osastopäällikkö Sami Haapanen arvioi esityksen valmistuvan toukokuussa.

Tonttiosaston esitys menee Helsingin kiinteistölautakunnalle ja mahdollisesti kaupunginhallitukselle. Kaupunki tulee Haapasen mukaan vielä pyytämään lausuntoa ulkoministeriöstä. Rahoitus on yksi asia, mikä askarruttaa.

Rahoitus epäilyttää myös Ulkopoliittisen instituutin vierailevaa vanhempaa tutkijaa Olli Ruohomäkeä. Euroopassa moskeijahankkeiden ulkomainen rahoitus on kohdannut entistä enemmän kriittisiä äänensävyjä erityisesti maissa, joissa on viime vuosina tehty terrori-iskuja.

– Me olemme havahtuneet tähän ilmiöön vasta nyt, eikä Suomi ole syrjässä näistä kehitystrendeistä, toteaa Ruohomäki.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime vuosina Euroopassa tehdyistä terrori-iskuista ainakin Pariisissa Charlie Hebdo -lehteen iskeneet Koauchin veljekset olivat käyneet aktiivisesti pariisilaislähiössä toimivassa moskeijassa.

Itävalta on lailla kieltänyt moskeijoiden säännöllisen ulkomaisen rahoituksen, ja kriittisiä äänensävyjä ulkomaista rahoitusta kohtaan on tullut valtiojohdolta Ranskasta ja Saksasta.

Huoli tulee Ruohomäen mukaan siitä, että Arabian niemimaista lähtöisin olevalla rahalla on aiemmin rahoitettu radikaalista islamismia edistävää ideologiaa.

Pahimmillaan sama tapahtuisi hänestä myös Suomeen kaavaillussa suurmoskeijahankkeessa, jota on suunnitteluvaiheessa rahoittanut Bahrain. Bahrainin on määrä toimia myös myöhemmän rahoituksen koordinaattorina.

– Pelko on, että sinne tulee imaami, jonka toiminta ja ajattelutavat olisivat hyvin vahvasti kytköksissä salafistiseen sunni-islamin tulkintaan. Tämä keräisi ympärilleen jo ennestään radikalisoituneita suomalaisia, sanoo Ruohomäki.

Moskeijaa ja palvelukeskusta suunnittelevan Oasis-säätiön tiedottaja Pia Jardi ihmettelee uutisointia ja julkista keskustelua, mitä moskeijan rahoituksen ympärillä pyörii.

Viranomaisten valvonnan vuoksi Jardi ei usko, että Suomeen tai ylipäänsä Eurooppaan pääsisi tulemaan sellaista rahoitusta, joka on peräisin terrorismia tai uskonnollista radikalismia edistävistä lähteistä.

– Tässä on sekoitettu puurot ja vellit. Puhutaan jostain ajasta ennen syyskuun 11:ttä. Uskonnollinen fundamentaalisuus sekoitetaan terrorismiin, eikä asioista puhuta niiden oikeilla nimillä, sanoo Jardi.

Hänen mukaansa myös muita muslimien rukoushuoneita Suomessa on rahoitettu ulkomailta.

Lisäksi Oasis-säätiö on asettanut rahoituksen ehdoksi sen, ettei moskeijan tai sen yhteyteen suunniteltavan palvelukeskuksen toiminnan sisältöön saisi vaikuttaa. Jardi usko, että sellaisia tahoja löytyy, jotka hyväksyvät rahoituksen ehdot.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Olisi kiva, että joku toisi todisteita siitä, millä tavalla raha on vaikuttanut jonkin yhteisön toimintaan, hän sanoo.

Helsingin Hanasaareen suunniteltu suurmoskeija ja palvelukeskus tulisi alustavan suunnitelman mukaan maksamaan 110–140 miljoonaa euroa, minkä lisäksi vuotuiset käyttökustannukset olisivat tonttihakemuksen mukaan 6–7 miljoonaa euroa.

Jardi kertoo, että säätiö aikoo julkistaa rahoittajat, jos hanke etenee.

Toistaiseksi Helsingin kaupunki on saanut lausunnon suurmoskeijasta sisäministeriön poliisiosastolta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (29)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Nainen Turusta
Kuka valvoo moskeijan toimintaa
Tanskan moskeijoista kertova dokumentti oli niin järkyttävä, etten enää voi pitää Helsingin suurmoskeijaa hyvänä ideana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TH aasiasta
"ismeille" jyrkkä ei!
Jardi tietää mistä puhuu, onhan hän muslimi. Ei se raha, tai mistä se raha tulee, määritä moskeijan radikalisoitumista. Se on se uskonto, joka määrittää. Eli missä islamilainen moskeija, siellä radikalisoituminen, tuli raha moskeijaan mistä tahansa, vaikka valtion verokassasta.

Mielestäni Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenet pitäisi laittaa television katsomaan aiemmin viikolla tullut dokumentti Tanskan sharia-laki -ongelmasta.

Toki suvaitsevainen kansanosa voi puolustella Tanskan moskeijoita sillä, että dokumentti ei paljastanut kiihottamista suoranaiseen väkivaltaan kristittyjä ja ateisteja kohtaan, mutta olihan se pelottava dokkari kaikin puolin muuten. Yksiselitteinen kielto integroitua tai noudattaa Tanskan lakeja, ja eräs imaami uhosi kuinka he ottavat maan vielä hallintaansa. Huh.

Ei suur- eikä pienellekään moskeijalle. Kiitos.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
mökin mummo
Ihan Pihalla
Puutun nyt ihan toissijaiseen seikkaan, mutta menköön.

"Pia Jardi: – Olisi kiva, että joku toisi todisteita siitä, millä tavalla raha on vaikuttanut jonkin yhteisön toimintaan."

No rakentakaa se suurmoskeija yhteisönne kanssa ilman rahaa. Haluan todella nähdä miten se tapahtuu...
Toiseksi, kaikennäköisiltä höpöyhdistyksiltä voisi vetää kaiken julkisen rahoituksen pois. Voi sitä vinkunan määrää. Vastaukseksi voisi sanoa, että "mitä valitatte, eihän raha vaikuta teidän toimintaanne mitenkään".

"Jardi kertoo, että säätiö aikoo julkistaa rahoittajat, jos hanke etenee."

Kyllä sen pitäisi mennä toisin päin. Säätiö on hyvä ja julkistaa rahoittajat, jotta eri viranomaiset voivat harkita voidaanko hanketta päästää etenemään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Karri
Kyllä tulee
Onhan se selvää että suurmoskeija tulee Helsinkiin paraatipaikalle koska muuten otetaan esiin rasismikortti ja sitä ei voi kukaan poliitikko vastustaa. Guggenheimin pystyi torppaamaan koska hankkeen takana ei ollut uskontoa eikä vähemmistökansaa. Nyt on molemmat, joten hankkeen pysäyttäminen poliittisesti korrektisti on mahdotonta. Ainoa positiivinen asiassa on, etten vielä kerinnyt ostamaan uutta kotia Redi:stä joka nousee juuri nyt tulevan suurmoskeijan välittömään läheisyyteen. Redin pilvenpiirtäjien asuntojen arvo romahtaa nollaan samalla sekunnilla kun päätös moskeijasta on julkinen.