Uutiset

Poliisi ei ota käsittelyyn Erosen tutkintapyyntöä Turun Sanomista

Varsinais-Suomen poliisilaitos ei ota käsittelyyn kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen Turun Sanomista tekemää rikosilmoitusta, jossa hän pyysi poliisia tutkimaan, oliko Turun Sanomat syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen lehden uutisoitua hänen kirjoittamastaan blogikirjoituksesta. Eronen teki viime viikolla myös ilmoituksen Julkisen sanan neuvostoon Turun Sanomien uutisoimasta hihamerkkiasiasta.

TS lainasi uutisessaan Helena Erosen Uuden Suomen nettisivuille kirjoittamaa blogia, jossa hän vaati Suomessa asuville ulkomaalaisille hihamerkkiä poliisin työn helpottamiseksi.

– Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, joten esitutkintaa ei toimiteta. Tutkinta on päätetty, muotoilee tutkinnanjohtaja Markku Kukko.

Eronen kertoo tutkintapyynnössään, että blogipalvelu, johon hän tekstinsä kirjoitti, poisti kirjoituksen asiattomana. Eronen kokee, että Turun Sanomien uutisointi asiasta oli harhaanjohtavaa ja hänen kunniaansa loukkaavaa.

– Esitutkintaa ei aloiteta, koska ilmoitustietojen ja muun selvityksen perusteella esiin ei ole tullut sellaisia seikkoja, joiden perusteella poliisin olisi syytä epäillä asiassa rikosta.

Tutkinnan päätöksessä todetaan myös, että Helena Eronen on pitänyt tekstiään sarkastisena parodiana, mutta sitä voidaan pitää hänen asemansa huomioiden vähintäänkin sopimattomana kirjoituksena, jopa mahdollisesti sellaisena, jonka eduskunta lainsäädäntövaltaa käyttävänä tahona on kriminalisoinut.

– Se, onko poliisilla syytä epäillä rikosta (Erosen tekstissä), ei tässä tutkinnan lopettamispäätöksessä oteta kantaa, koska blogikirjoitus on julkaistu Uuden Suomen verkkolehdessä, jonka kotipaikka ei sijaitse Varsinais-Suomen poliisilaitoksen toimialueella, kirjaa tutkinnanjohtaja Kukko.

Päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (31)

Vanhimmat ensin
Vastaa
oikeus ja kohtuus
Opetelkaa lukemaan
"Käsivarsinauhat vähemmistöille on törkeyttä."

Kukaan ei ole vaatinut käsivarsinauhoja. "Hihamerkki" on sama, joka on mm. varusmiesten palttoossa.

H.Eronen ehdotti myös jokaiselle suomalaiselle hihamerkkiä. Lukekaa, ja jos ette ymmärrä, lukekaa uudestaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
oikeus ja kohtuus
Schengen-alueen ongelma
H.Eronen puuttui Suomea Eniten uhkaavaan ongelmaan, eli Schengen-alueen perusongelmaan: kuka tahansa saa tulla ja mennä, eikä rajoillamme enää ole minkäänlaista valvontaa. Aiemmin sentään jokainen tulija katsottiin, joten nyt maamme on 100% alttiina mille tahansa, en erittele mille, vaan sanon: mille tahansa.

TS=pravda
ei ymmärrä
kyllä tämä on sensortin riman alitus TS:ä että pois alta. siis en uskoisi tämmöstä tuubaa lukevani edes seiskasta..

valehteluun kyllästynyt
Poliisi päätti ryhtyä politikoimaan eli oikeusvaltio on valhetta
Poliisin päätös on järkyttävä ja tarkoittaa että suomessa viranomaiset sallivat persuista valehdeltavan miten paljon tahansa.

Suomi alkaa muistuttaa natsi-saksaa mutta tällä kertaa vain persut ovat juutalaiset ja toimittajat ja viranomaiset ovat natseja jotka kohtelevat persuja kuin ali-ihmisiä.
Seuraavaksi varmaan TS ja STT nimettömine toimittajineen alkavat kirjoitella että persut syövät lapsia ja muuta natsi-propagandaa?