Uutiset

Eronen: Blogikirjoitus oli tarkoitettu vitsiksi

James Hirvisaaren eduskunta-avustajan Helena Erosen mukaan hänen Uusi Suomi -verkkolehden blogipalvelussa muutaman tunnin esillä ollut blogikirjoituksensa oli tarkoitettu vitsiksi. Blogissa hän ehdottaa ulkomaalaisille pakollisia hihamerkkejä.

– Jos joku selaa blogikirjoituksiani, huomaa, että minun tyylini kirjoittaa ei ole vakava. Olen kirjoittanut esimerkiksi kannibalismista aikamme vitsauksena. Tämä typerä ajatus tuli mieleeni aamulla uutisia kuunnellessani, Eronen sanoo.

Keskiviikkona kirjoitettu blogiteksti poistettiin sivustolta vielä saman päivän aikana.

– En kannata missään nimessä hihamerkkejä. Vitsailemme kavereideni kanssa, että me olemme kauheita natseja, joten ajattelin, että kirjoitus on kavereiden välinen typerä juttu, jossa naureskelen meille. Pitää jatkossa muistaa nykyinen työni, Eronen sanoo.

Hyvän maun
vastainen

Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari valitsi Erosen uudeksi eduskunta-avustajakseen tammikuussa. Hirvisaari sai viime vuonna hovioikeuden tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Turun Sanomat ei tavoittanut James Hirvisaarta kommentoimaan kirjoitusta.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta arvioi, että vaikka kirjoitus on sopimaton, se ei ole rangaistava.

– Hyvän maun ja rangaistavuuden väliin jää alue, jolle tämä nyt kuuluu. Jos kirjoituksessa olisi vaadittu vain yhdelle kansanryhmälle hihamerkkejä, silloin tilanne olisi toinen.

Juutalaiset pakotettiin Natsi-Saksassa pitämään hihamerkkinä keltaista daavidintähteä, jolla heidät pystyttiin erottamaan julkisesti juutalaisiksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Soininvaaran möläytys?
Muut saa jopa vitsailla
Kelpaisiko Soininvaara Hirvisaaren avustajaksi? Media saattaisi kohdella häntä paremmin kuin Helena Erosta, Ruotsinkin media...

"Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) kohautti viikonloppuna ehdottamalla blogissaan, että maahanmuuttajista luotaisiin geenirekisteri raiskaustapausten selvittämiseksi."

Ehdottaisin hihamerkin vapaaehtoista käyttöä ainakin sarkastisesti, ellei asiaan liittyisi väärinymmärryksen vaara. Nyt toivon herättäväni Ruotsin lehdistön huomion kertomalla, ettei hihamerkistä juuri olisi oikeasti apua rikostutkintojen yleisövihjeiden saantia ajatellen. Mediassa kun hämärrytetään etniset ja kulttuuriset taustat, joiden paljastamista voidaan pitää vihapuheena ja rasismina.

Vain harvoin uutisoinnista voi päätellä asianosaisten etnisen ja kulttuurisen taustan
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vp
Vai niin, että tällä kertaa vain vitsi
Miten rasistinen tai loukkaava kirjoitus onkin ykskaks vitsi?

eszx
Vääristelyä vai lukutaidottomuutta?
On hämmästyttävää, että toimittajan tehtävään päässeellä ihmisellä ei ole lukutaitoa ymmärtää, että kirjoittaja ei tosiasiassa ehdottanut mitään hihamerkkejä. Ihmiset Matti Vanhasta myöten rientävät tuomitsemaan kirjoitusta, jota eivät ole edes lukeneet. Lukekaa, hyvät ihmiset, kyseinen teksti, sillä se on helppo löytää internetistä. Älkää luottako suomalaisiin journalisteihin, joiden ammattitaidossa tai etiikassa ei ole juurikaan hurraamista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
hohhoijaa
voi se vaan olla VITSI
Kun ehdotetaan amerikkalaisille hampurilaishihamerkkejä, niin kyllä minua ainakin nauratti. Uskon kyllä, että moni amerikkalainen loukkaantui tuosta. ;D
Aika hienosti oli TS uutisoinut tuosta, kun itse pakinahan käsitteli ihan muuta asiaa, eli poliisien henkkarinkyselykäytäntöjä. Kirjoittaja oli about sitä mieltä, että kyllähän poliisilla on tietty oikeutus kysellä niitä henkkareita ulkonäön perusteella.

Lisää