Opiskelijan sitkeys pakotti yliopistot tarkistamaan valintakriteereitään
Turkulaisopiskelijan sitkeys on pakottanut yliopistot tarkistamaan valintakriteereitään. Turun hallinto-oikeus on linjannut tuoreessa päätöksessään, ettei ylempää ammattikorkeakoulututkintoa voida käyttää perusteena jatko-opintopaikan epäämiselle.
– Tämä on tietynlainen ennakkotapaus meille. Joudumme määrittämään valintakriteereitämme uudelleen, kuvailee Turun kauppakorkeakoulun johtaja Satu Lähteenmäki.
Muutos koskee ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita opiskelijoita, jotka hakevat jatko-opiskelupaikkaa yliopistosta.
Tilanne on ollut ammattikorkeakoulun opiskelijoille sekava, sillä vuonna 2005 voimaantulleen yliopistolain mukaan ylempi ammattikorkeakoulututkinto on rinnasteinen yliopistossa tehtyyn maisteritutkintoon. Tutkinto antaa siten kelpoisuuden jatko-opintoihin yliopistossa.
Yliopistoissa puolestaan ammattikorkean tutkintoihin on suhtauduttu nihkeästi, ja yliopistot ovat vedonneet lain suomaan mahdollisuuteen valita opiskelijansa itsenäisesti.
Tilanteeseen suivaantunut turkulaisopiskelija Henrik Siiskonen vei lopulta asian hallinto-oikeuteen, kun Turun kauppakorkeakoulu epäsi häneltä jatko-opintopaikan reilu vuosi sitten.
Hallinto-oikeus kallistui Siiskosen kannalle ja totesi, ettei opinto-oikeutta voida evätä vedoten ainoastaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon.
– Päätös on enemmänkin helpotus muille, jotka suorittavat parhaillaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Ehkä heidän ei enää tarvitse käydä samaa taistelua läpi, Siiskonen toteaa.
Myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kehittämisverkostossa hallinto-oikeuden päätöstä kiitellään. Projektipäällikkö Aija Töytäri-Nyrhinen toteaa, että tutkintojen asemaan on jo korkea aika saada selkeys.
Sekä Töytäri-Nyrhinen että Turun kauppakorkeakoulun johtaja Satu Lähteenmäki arvelevat, että päätös saattaa vilkastuttaa YAMK -opiskelijoiden hakeutumista yliopiston jatko-opintoihin.
TS
LUE LISÄÄ MAANANTAIN TURUN SANOMISTA