Vaarallinen lintuinfluenssa on ensi kertaa Suomessa – miten käy kanaharrastajien ja luomun?
Lintuinfluenssaan liittyvillä suojausmääräyksillä ei ole toistaiseksi merkittäviä vaikutuksia kotimaiseen siipikarjantuotantoon tai siipikarjaharrastajiin.
– Suomessa on aina siipikarjan sisälläpitomääräys helmi-toukokuussa muuttolintujen saapumisen aikaan – nyt siis sisälläpitoaika vähän pitenee, kuvailee Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Hanna Hamina.
Ahvenanmaalta löytyi reilu viikko sitten kuolleena tukkasotkia, joista löytyi hyvin herkästi lintuihin tarttuvaa ja linnut nopeasti tappavaa H5N8-lintuinfluenssaa. Suomi on tähän asti kuulunut niihin harvoihin maihin, joiden alueelta ei ole löytynyt kertaakaan korkeapatogeenista lintuinfluenssaa.
Maa- ja metsätalousministeriö määräsi perjantaina suojaamaan siipikarjan kontakteilta luonnonvaraisten lintujen kanssa.
– Suomessa on alle kymmenen ulkokanalaa, joissa kanat ulkoilevat talvellakin. Nekin ovat siis nyt sisällä tautiuhan takia. Lihasiipikarja on sisällä ympäri vuoden. Munivista kanoista luomukanat ovat olleet sisällä marraskuun alusta asti, Hamina kertoo.
Siipikarja-ala ja viranomaiset ottavat lintuinfluenssan vaaran tosissaan, sillä mikäli tauti leviää tuotantoeläimiin, vaikutukset ovat suuria koko alaan.
Esimerkiksi tuotantokanalaan päästessään tauti tarttuu ja voi tappaa kaikki linnut parissa päivässä, joten tartunnan saaneen tilan linnut lopetetaan ja tila desinfioidaan jo ensimmäisen tartunnan jälkeen.
Todetun tautitapauksen ympärille perustetaan useiden kilometrien päähän ulottuvat suoja- ja valvontavyöhykkeet, joiden sisäpuolella on voimassa erilaisia kuljetuskieltoja ja muita rajoituksia.
Siipikarjatuotteita viedään Hanna Haminan mukaan vuosittain ulkomaille tuntuvia määriä. Se tarkoittaa kymmeniä miljoonia kiloja lihaa, munia, eläviä lintuja ja siitosmunia.
– Olisi raju isku, jos esimerkiksi jotkut EU:n ulkopuoliset maat asettaisivat Suomelle tuontirajoituksia, Hamina sanoo.
Siipikarjaliiton huolena on viime vuosina yleistynyt siipikarjaharrastus. Jos lintuinfluenssaa löytyy takapihakanalasta, sen ympärille perustetaan samanlaiset suojavyöhykkeet kuin tuotantotiloillekin, joten tuottajien elinkeino on kiinni myös harrastajien vastuullisuudesta.
Neuvotteleva virkamies Katri Levonen maa- ja metsätalousministeriöstä muistuttaa, että kotikanalat on tähänkin asti pitänyt suojata lintujen muuttoaikaan riittävän tiheällä verkolla luonnonvaraisista linnuista. Kyseessä ei siis pitäisi olla suuri mullistus harrastajillekaan.
Jos linnut haluaa pitää ulkona, siitä on tehtävä ilmoitus paikalliselle kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille. Levosen tietojen mukaan harrastajat eivät ole tavanneet pullikoida viranomaisten määräyksiä vastaan.
Ulkonapitomahdollisuudesta ovat olleet eniten huolissaan luomukanalat, sillä luomutuotanto edellyttää, että kanojen on päästävä ulkoilemaan
– Eläintaudin vastustus menee tämän yli, eli luomustatus säilyy, vaikka ulkoilu jääkin tällaisessa tilanteessa, Levonen kertoo.
Alankomaissa on STT:n mukaan lopetettu jo parisataatuhatta ankkaa lintuinfluenssatartuntojen seurauksena. Maassa myös kiellettiin sorsanmetsästys, sillä lintuinfluenssa leviää erityisesti vesilintujen mukana.
H5N8-lintuinfluenssaviruksen ei tiedetä tarttuneen ihmisiin. Takavuosina laajalle levinneen H5N1-virus tarttui myös joihinkin ihmisiin, mutta Eviran mukaan lähes kaikki sairastuneet saivat tartunnan käsiteltyään lintuinfluenssaan sairastunutta tai kuollutta siipikarjaa erittäin heikoissa hygieniaoloissa.