KHO: Viitasammakon kutupaikkaa ei saa ruopata
Viitasammakon kutu- ja levähdyspaikkaa ei saa ruopata, toteaa korkein hallinto-oikeus vuosikirjapäätöksessään. Oikeus piti ratkaisullaan voimassa Hämeen ely-keskuksen ja Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökset.
Kyseinen viitasammakon kutualue on Päijänteen Vähä-Äiniönlahdessa, joka sijaitsee Asikkalassa lähellä Päijänteen kansallispuistoa. Vuonna 2014 tehdyn yöhavainnoinnin perusteella siellä oli kutumenoissa ainakin 20 koirassammakkoa.
Päätöksestä valittaneen maanomistajan mukaan ruoppaamattomuus haittaa sekä rannan virkistyskäyttöä että siinä olevan venevalkaman käyttöä.
Viitasammakkoa esiintyy Suomessa lähes koko maassa. Luonnonsuojelulain mukaan sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kielletty. Useissa maissa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.