Uutiset

Susijahti voi jatkua ennätyksellisen vilkkaana

JUSSI NUKARI
Susi (Canis Lupus) kuvattuna Suomen ja Venäjän välisellä rajavyöhykkeellä Kuhmossa.

Susien jahtaaminen Suomessa saattaa jatkua ennätyksellisen vilkkaana myös tulevaisuudessa. Asiasta päättävässä maa- ja metsätalousministeriössä on vahvaa kannatusta niin sanotun kannanhoidollisen metsästyksen jatkamiselle.

Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) sanoi jo viime kuussa, että kokeilua pitää jatkaa. Samaa mieltä on ministeriön luonnonvaraosaston neuvotteleva virkamies Sami Niemi. Hän kertoo, että kokeilun tulokset analysoidaan ennen kuin lopullinen ratkaisu esitellään ministerille. Asiassa odotetaan päätöksiä tässä kuussa.

Susikannan hoitosuunnitelman mukaista metsästystä on kokeiltu kahden vuoden ajan. Tarkoitus on hillitä salametsästystä ja kontrolloida susilaumoja tappamalla yksilöitä hallitusti. Niemen mielestä kannanhoidollinen metsästys on sujunut hyvin. Ihmisten vihaiset yhteydenotot susien aiheuttamista vahingoista ovat vähentyneet.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luonnonvarakeskus (Luke) päivittää parhaillaan arviotaan susilaumojen määrästä. Sen valmistuttua voidaan katsoa, miten kannanhoidollinen metsästys on vaikuttanut susikantaan.

–  Jos näyttää siltä, että susikanta on kestänyt verotuksen, jatkolle on hyvät edellytykset. Jos määrä on merkittävästi aiempaa pienempi, jatkon perusteita joudutaan arvioimaan kriittisesti, Niemi selvittää.

Susia kaatui ennätyksellisen paljon

Suomessa tapettiin viime metsästyskaudella ennätyksellisen paljon susia. Susia kuoli kaikkiaan 78, joista lähes kaikki pyyntiluvalla tai poliisin määräyksestä. Määrä oli lähes kolmasosa Suomen susikannasta. Luken mukaan Suomessa oli helmikuun lopussa metsästysvuoden päätyttyä 200–235 sutta.

Tapetuista susista 15 surmattiin poliisin määräyksestä, mikä on huomattavasti aiempia vuosia enemmän. Poliisi voi nykyisin puuttua aiempaa herkemmin susihavaintoihin ihmisten pihapiirissä.

Luken tutkimusprofessorin Ilpo Kujalan mielestä on periaatteessa mahdollista, ettei susikanta ole vähentynyt viime metsästyskauden vuoksi, vaikka tappomäärä nousi ennakoitua suuremmaksi. Aikuisten yksilöiden osuus surmatuista oli kuitenkin poikkeuksellisen suuri, mikä saattoi hajottaa laumoja ja ajaa nuoria susia ihmisten pihapiireille aiempaa enemmän.

–  Saattaa olla, että tämä on puraissut susikantaan keskimääräistä voimakkaammin, Kujala tuumaa.

"Tapetuissa laumanjohtajia"

Eläinjärjestöt arvostelevat kannanhoidollista metsästystä. Luonto-Liitto ja Oikeutta eläimille jättivät jo alkuvuodesta Euroopan komissiolle vetoomuksen Suomen susien puolesta. Kokeilussa on suositeltu tappamaan haittaa aiheuttavia nuoria yksilöitä lauman elinvoimaisuuden säilyttämiseksi, mutta metsissä on kuitenkin kaadettu paljon täysikasvuisia, lisääntymiskykyisiä yksilöitä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

–  Edellisessä metsästyksessä tehtiin pahoja virheitä. Tapetuissa oli laumanjohtajia ja lisäksi metsästystä kohdistettiin laumoihin, jotka eivät olleet aiheuttaneet vahinkoja, sanoo Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta.

Hänen mielestään metsästyksen sijaan pitäisi keskittyä asiallisen tiedon lisäämiseen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Laiduntavia kotieläimiä voidaan esimerkiksi suojata petoaidoilla.

Fakta

Susi on Suomessa erittäin uhanalainen

Susien kannanhoidollista metsästystä on kokeiltu Suomessa kahden vuoden ajan. Tavoitteena on puuttua vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin ja ehkäistä laitonta susien tappamista.

Kannanhoidolliset luvat myöntää Suomen riistakeskus. Pyynnin suositellaan kohdistuvan haittaa tai vahinkoa aiheuttaviin nuoriin susiin.

Kaatokiintiöt määritellään vuosittain. Kiintiö ei koske sudenmetsästystä poronhoitoalueilla. Lisäksi susia saa kaataa vahinkoperusteisella poikkeusluvalla tai poliisin määräyksellä.

Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa oli helmikuussa 200–235 sutta.

Tukholman yliopiston kesällä julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomessa pitäisi olla vähintään 800 sutta ja Ruotsissa 1  200, jotta susikanta säilyisi elinvoimaisena.

Näytä lisää
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
JS
Luontoliitto sanoo...
Mihin perustuu nämä luonto liiton, ja oikeutta eläimille liiton lausunnot? Onko ne "meistä tuntuu siltä" pohjaisia, vai peräti "me uskomme niin että" perusteisia?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kahdet rattaat
Vast: Luontoliitto sanoo...
Luontoliittohan hyväksyi viimeeksi toteutetut susien tappamiset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alfa
Alfa pari
Jos lauma on tuottanut ongelmia tappanut esim. koiria tai tulee pihoille niin juuri Alfa pari pitää ampua jotta käytös muuttuisi, eikä mitään yksittäistä pentua. Ei se lauma siitä opi pelkäämään ihmistä
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Faktaan
Vast: Alfa pari
Väärin. Alfan tappaminen lisää laumojen hajoamista eli aiheuttaa enemmän kotieläinvahinkoja. Tästä johtuen voi myös tulla sisäsiittoisia jälkeläisiä (jos lauma ei hajoa), koska laumanjäsenet ovat lähes poikkeuksetta perheenjäseniä eli vanhemmat ja eri ikäisiä pentuja. Aikaisemmista pennuista on yleensä yksi tai kaksi apuna hoitaa uusia pentuja. On hyvin ikävää, että suomalaiset eivät usko faktoihin, vaan juoruihin sekä tarkoituksenmukaiseen propagandaan. Turun seudulla on tehokas propagandayhdistys, joten tällä alueella on enemmän susivihaa kuin muualla Suomessa, kun ei oteta Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Kainuuta eikä porohoitoaluetta huomioon. Turussa on sivistystä onneksi enemmän, joten tuskin tänne ihan samanlaista typeryyttä tulee. Itä-Suomessa harva edes anoo petoaitoja, joka on todella typerää. Mieluummin kyllä itse määääitään ongelmia, mutta itse ei estetä. Yllä olevaan kommenttiin vastasin jo koirien menetyksen, lue sieltä. Sudet pelkäävät ihmisiä, mutta ei näiden omistusta. Susi on kuitenkin utelias eläin ja saattaa pysähtyä parinkymmenen metrin päähän katsomaan ihmistä, se ei tarkoita uhkaa. Tiedät varmasti että koirat tutkivat kaikki paikat ja ominaisuus on tullut sudelta, mutta voimistunut ihmisen käytössä tämä ominaisuus. Sudelle noin suuri tutkimisominaisuus olisi haitta, joten sitä ei ole. Monet pihavierailut todennäköisesti johtuu siitä, että sieltä tulee hajuja. Menehtynyt lammas tai vasikka saattaa olla ulkona jonkun aikaa ja haju tarttuu. Koirilla voi olla lihaisia luita pihalla ja silloin täytyy varautua myös seuraukseen. Ota koira sisälle yöksi ja pidä huoli, että häkki ulkona on kestävä. Eikä sitä voi ylittää tai alittaa.

En ymmärrä ajatustasi. Voisitko selittää, miksi näin väität?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Wellu
Peto
Liikenteessä on kuollut viimeisen sadan sadan vuoden aikana tuhansia ihmisiä. Suden suuhun ei yhtään. On se susi vaarallinen eläin. Vai mitä Tiltu?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
KK
Vast: Peto
Susi on tappanut mm. lampaita ja koiria. Asutuksen liepeille tulevat sudet ovat uhka myös esim. lapsille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Piittaamaton ihminen tarjoaa aterian
Vast: Peto
Kun susi nappaa heitteillejätettyjä kotieläimiä tai koiria eikö pitäisi syyttää piittaamattomia eläinten pitäjiä eikä sutta. Heitteillejätetyistä eläimistä pitäisi tulla eläinsuojelurikos kunnon sakkoineen. On täydellinen mahdottomuus että susi voi napata kotieläimiä tai koiria jos niistä pidetään huolta. Susi ei tule asutuksen liepeille ellei siellä ole tarjottua ravinnehoukutinta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Apache
Vast: Peto
"Piittaamaton ihminen.." metsästyskoiran suojaamiseen susilta harjoituksen, koetelun tai metsästyksen aikana tarvittisiin konekiväärillä varustettu helikopteri, jolla voisi lennellä koiran yläpuolella ja tarvittaessa päräyttää sarjan varoituslaukauksia susile "ilmaan", vaan eipä koira löytäisi alueelta riistaakaan kun kopukalla möyryää puiden latvojen päällä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mummukka
Ei aitoja
Ei suomea voi aidata eikä maataloutta saa tappa susien vuoksi, hullujako nuo ovat. Ei suomalainenkaan luonto tarvitse susia. Sata vutta meni ihan hyvin ilman niitä. Valtiovallan kuuluusuojella ,eitä uhkia vastaan ja nyt susi on monella paikakunnalla uhka

Lisää