Paikalliset

Viherrakennustyöt haittaavat liikennettä Puistokadulla ja Uudenmaankadulla

MARTTIINA SAIRANEN

Turussa tehdään perjantaina viherrakennustöitä.

Työt sulkevat yhden ajokaistan Puistokadulla Rauhankadun ja Puutarhakadun välillä. Työt aloitettiin aamulla yhdeksän aikaan. Valmista on tarkoitus olla iltapäivällä kello 14 aikoihin. Töistä on haittaa ajosuunnassa Linnankatu.

Lisäksi yksi ajokaista on suljettu myös Uudenmaantiellä Kaskentien risteyksen ja Hautausmaantien välillä. Työstä on haittaa liikenteelle Kaarinaan päin mentäessä.