Uutiset

Breivikin mielentilatutkimus jakoi kansan

Joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin mielentilatutkimus on jakanut Norjan kansaa. Kahden oikeuspsykiatrin tekemän selvityksen mukaan Breivik on syyntakeeton veritekoihinsa.

Selvitys merkinnee, ettei Breivikiä todennäköisesti tuomita vankeusrangaistukseen, vaan hänet määrätään suljettuun psykiatriseen hoitoon.

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n tekemän tutkimuksen mukaan 36 prosenttia norjalaisista hyväksyi psykiatrien päätöksen. Noin 48 prosenttia oli kuitenkin eri mieltä.

Breivik itse piti lausuntoa loukkauksena itseään kohtaan.

- Jos hänet olisi julistettu syyntakeelliseksi, olisi häntä pitänyt kohdella kuin yhtä meistä muista. Hän olisi ollut kuin sinä tai minä. Mutta hän edustaa kaikkea sitä, mitä me vastustamme, tuuletti tunteitaan eläkeläinen Liv Svaba Oslossa.

Oikeuden on vielä hyväksyttävä tutkimuksen tulos.