Eiffelin tornista saattaa tulla ”maailman suurin puu”
Eiffelin torniin suunnitellaan kasvikuorrutusta, joka muuttaisi tornin ”maailman suurimmaksi puuksi”, kertoo Le Figaro -lehti. Sen mukaan projektia on suunnitellut jo kahden vuoden ajan vihreään arkkitehtuuriin erikoistunut yritys.
Kaikkiaan 600 000 kasvin istuttaminen torniin maksaisi yli 70 miljoonaa euroa. Arkkitehdit ja insinöörit ovat jo rakentaneet tornista usean metrin korkuisen koekappaleen arvioidakseen, miten oikea torni kestäisi lähes 400 tonnin lisäpainon, joka kasveista aiheutuisi.
Ranskalaisviranomaiset kiistivät kuitenkin uutisen todenperäisyyden. Eiffelin tornia hallinnoivan yrityksen ja Pariisin kaupungin mukaan suunnitelmaa Eiffelin kukittamisesta ei ole olemassakaan.
Le Figaron mukaan kasvit olisi tarkoitus ripustaa torniin hamppuköyden varassa roikkuvissa multapusseissa. Suunnitelman mukaan kasvit istutettaisiin runsaan vuoden päästä ja ne saisivat kasvaa tornissa kesään 2016 asti.
TS-STT