Eksynyt pelastui jäältä lenkkarit jalkoihin jäätyneinä
Norjasta Suomeen kävellen matkannut ja reitiltä eksynyt mies pelastettiin tänään Lapissa. Mies oli viettänyt avotunturissa kolme päivää jalassaan farkut ja lenkkikengät. Peräpohjolan poliisin mukaan lenkkikengät olivat jäätyneet osittain miehen jalkoihin kiinni.
Mies oli kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Poliisin mukaan noin kolmikymppinen Etelä-Suomesta kotoisin oleva mies oli päättänyt lähteä pohjoisen reissulle bussilla.
Lauantaina mies jäi bussista pois mielestään väärässä kylässä Norjassa. Hän päätti seuraavana päivänä kävellä kohti Suomea ja Kilpisjärveä. Mies päätti oikaista mönkijäreitin kautta ja eksyi. Hän sai hälytettyä kännykällään apua huonoissa keliolosuhteissa, mutta hätäpaikannus ei onnistunut.
Norjan poliisi havaitsi eilisiltana lumessa jalanjäljet, jotka ylittivät valtakunnanrajan. Suomen Rajavartiolaitoksen kopteri löysi miehen tänä aamuna kävelemässä Kilpisjärven ohuelta jäältä.