Uutiset

Yle: Fortum vaatii Talvivaaralta korvauksia

Energiayhtiö Fortum vaatii Talvivaaran kaivosyhtiöltä korvauksia Oulujoen vedestä, kertoo Yle. Fortum kertoi Ylelle, että yhtiön kuuden vesivoimalan tappiot voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin vuodessa kaivoksen vedenkäytön vuoksi. Fortum vaatii korvauksia vuosilta 2008 ja 2009 yhteensä lähes 35 000 euroa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Fortumin vaatimukset jo aikaisemmin, mutta asiaa puidaan nyt Vaasan hallinto-oikeudessa. Talvivaara kiistää vaatimukset.

Ylen mukaan aluehallintovirasto päätti kesäkuussa, että Talvivaaran kaivosyhtiön on maksettava kaivosta lähimpänä sijaitsevalle vesivoimalalle - Kainuun Voima Oy:lle - vesivoiman tuoton vähentymisestä vuosina 2008 ja 2009 yhteensä neljä ja puoli tuhatta euroa. Talvivaaran mielestä tämäkin korvaus on perusteeton.