HS: Niinistön kannatus tasoittunut hieman
Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus presidentiksi on tasoittunut hieman. Tämä selviää Helsingin Sanomien gallupista. Niinistöä kannattaa presidentiksi 41 prosenttia vastanneista, kun vielä lokakuussa osuus oli 50 prosenttia.
Niinistöllä on kuitenkin edelleen selkeä etumatka muihin ehdokkaisiin. Kaikkien muiden presidenttiehdokkaiden kannatus on alle kymmenen prosenttia. Timoa Soinia (ps.) kannattaa yhdeksän prosenttia, Paavo Väyrystä (kesk.) kahdeksan ja Paavo Lipposta (sd.) seitsemän prosenttia vastanneista.
TNS Gallup haastatteli tutkimusta varten puhelimitse noin tuhatta suomalaista marraskuun loppupuolella. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Helsingin Sanomat julkaisee gallupin noin kahden viikon välein. Marraskuun alkupuolella tehtyyn tutkimukseen verrattuna isoin muutos on ehdokkaastaan epävarmojen äänestäjien määrässä. Viidennes vastanneista ei osannut kertoa kantaansa.