Uutiset

Julkisen alan suurlakko seisauttaa Britannian

Jopa kaksi miljoonaa brittiläistä julkisen alan työntekijää menee lakkoon ylihuomenna vastalauseena hallituksen ankarille säästötoimille. Lakko muun muassa sulkee kouluja, keskeyttää jätehuollon ja vaikeuttaa liikennettä satamissa ja lentokentillä, sillä siihen liittyvät myös maan rajavartijat.

Monet suuret lentoyhtiöt ovat kehottaneet asiakkaitaan välttämään lentämistä Britanniaan 30. marraskuuta. Lentokenttäoperaattori BAA varoittaa, että lennot voivat myöhästyä jopa 12 tuntia. Lakko ei vaikuta maan sisäisiin tai Lontoosta lähteviin lentoihin.

Ammattiliittojen mukaan säästötoimet nostavat eläkemaksuja ja korottavat eläkeikää. Ammattiliitto Unisonin puheenjohtaja Dave Prentis korosti, että liitot haluavat yhä sopua, mutta ne vaativat hallitukselta vuoden loppuun mennessä uutta säästöesitystä, jossa liittojen toiveet otettaisiin paremmin huomioon.