Sähköviat saatu pitkälti korjattua
Tuhansia suomalaistalouksia koskevat sähköviat on saatu lähes korjattua. Vattenfallin asiakkaista Keski-Suomessa, Hämeessä ja Pirkanmaalla oli illansuussa sähköttä enää satakunta.
Itä-Suomessa sähkövioista suurin osa oli korjattu kello 16:een mennessä. Etelä-Savossa sähköttömiä talouksia oli vielä muutama sata, Pohjois-Savossa noin 200 ja Pohjois-Karjalassa alle 200. Sähköyhtiöistä arveltiin, että lähes kaikki viat saadaan korjatuksi tämän vuorokauden aikana.
Uudellamaalla ja Turun saaristossa iltapäivän päättyessä sähköt toimivat kaikilla Fortumin asiakkailla. Vielä alkuiltapäivällä sähköttä oli noin 1 500 asiakasta.
Kymmeniätuhansia kotitalouksia oli yöllä ilman sähköä maata riepotelleen myrskyn jäljiltä. Yksistään Fortumin asiakkaista 50 000 on kärsinyt sähkökatkoista kuluneen vuorokauden aikana, yhtiöstä kerrotaan. Sähkökatkot ovat johtuneet pääosin sähkölinjoille kaatuneista puista.
Ilmatieteen laitos arvioi, että ajokeli on tänään huono maan etelä- ja keskiosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Merialueille annetaan yhä myrskyvaroituksia.
TS-STT