Uutiset

Paattisten uutta koulua kehutaan kivaksi ja isoksi

Paattisten koululaiset pääsivät maanantaina muuttamaan uuteen kouluunsa. Sekä Paavolan että Kreivilän koulutaloista muuttaneiden oppilaiden ensivaikutelmat olivat hyviä.

– Ihan hyvältä tämä tuntuu. Esimerkiksi kiipeilyteline pihalla on hieno. Tämä on paljon isompi kuin Kreivilän koulu, Roni Lempinen ja Aaro Keinänen pohtivat.

Juuri koulun koko teki vaikutuksen moneen oppilaaseen. Se ei toisaalta ole mikään ihme, sillä uudessa monitoimirakennuksessa on tilat 230 koululaiselle, 84 päiväkotilapselle, kirjastolle, palvelukeittiölle sekä terveydenhuollolle.

Kuluvana lukuvuonna Paattisten koulussa opiskelee yhteensä 177 koululaista, joten tilasta ei puutetta.

– Koulu on kiva, kun se on niin iso, Eveliina Nieminen ja Ninnu Tuominen miettivät.

Monen Paavolan koulussa opiskelleen koululaisen koulumatka on uuteen opinahjoon sen verran pitkä, että heidän on kuljettava sinne bussilla.

– Vähän se kyllä jännitti, että osaako sitä painaa oikeaan aikaan bussissa nappia, Heidi Eertamo toteaa.

Koulumatka vaikutti kuitenkin sujuneen hyvin, vaikka se oli monille entistä pidempi.

– Tänne päästiin hyvin bussilla. Melkein kaikki paavolalaiset kulkevat tänne bussilla, Aaro Keinänen kertoo.

– Tai oikeastaanhan me ollaan nyt kaikki paattislaisia, Keinänen täsmentää nopeasti.

Paattisten koulun, päiväkodin, neuvolan ja kirjaston sisältävä monitoimirakennus maksaa Turulle noin kahdeksan miljoonaa euroa.

TS