Syysmyrsky pyyhki Ruotsin ja Norjan yli
Raju syysmyrsky on aiheuttanut tuhoja ja haitannut liikennettä Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa myrsky katkaisi sähkön kymmeniltätuhansilta kotitalouksilta. Voimayhtiöt arvioivat aamulla, että ilman sähköä oli 80 000 kotitaloutta Etelä-Ruotsissa. Myrsky vaikeutti myös liikennettä. Yöllä Öölannin ja mantereen yhdistävä jouduttiin sulkemaan. Aamuyöstä silta avattiin hetkeksi, minkä jälkeen vain henkilöautoliikenteen annettiin jatkua.
Junat alkoivat liikennöidä vaiheittain aamulla eteläisessä Ruotsissa, kun raiteet saatiin raivattua kaatuneista puista.
Myös Norjassa päästiin yön mittaan aloittamaan liikenne useilla rataosuuksilla, jotka oli suljettu myrskyn vuoksi. Bergeniin johtava päärata pysyy kuitenkin suljettuna vielä useita päiviä, koska se peittyi eilen kolme metriä korkean maanvyöryn alle.
Aamulla päästiin myös jatkamaan kahden norjalaismiehen etsintöjä Norjan lounaisrannikolla. Myrskyaalto vei sunnuntaina elokuvan teossa olleet miehet mukanaan.
TS–STT