Portugalin liikenne takkusi pahoin yleislakon vuoksi
Portugaliin torstaiksi julistettu yleislakko häiritsi pahoin maan liikennettä. Miltei kaikki ulkomaan lennot peruttiin, Lissabonin metro seisahtui ja juna- ja bussiliikenne takkusivat. Lissabonin ulosmenoteille syntyi valtavia ruuhkia.
Lakon vaikutukset ulottuivat myös muualle, sillä lukuisat koulut, satamat ja postitoimistot pysyivät suljettuina ja monet sairaalat antoivat hoitoa vain hätätapauksissa.
Lakon takana olivat maan kaksi suurinta ammattiliittoa. Niiden mukaan lakkoon osallistui miljoonia ihmisiä. Hallituksen lukujen mukaan töistä oli pois 12 800 julkisen puolen työntekijää.
Ammattiliitot vastustavat hallituksen ensi vuoden budjettia, joka muun muassa leikkaa palkkoja ja kasvattaa työaikaa. Portugalin hallituksen mukaan tiukkaa kulukuria tarvitaan, jotta maa selviäisi velkakriisistään.
TS–STT