Uutiset

Kuluttajaviraston ylijohtajaksi Päivi Hentunen

Kuluttajaviraston ylijohtajaksi on nimitetty Päivi Hentunen. Valtioneuvosto nimitti torstaina Hentusen tehtävään seitsenvuotiselle kaudelle, joka alkaa joulukuun alussa.

Oikeustieteiden kandidaatti Hentunen on työskennellyt Kuluttajavirastossa vuodesta 1990 eli viraston perustamisesta lähtien. Hän on toiminut ylitarkastajana, apulaisjohtajana ja hallintoasioista vastaavana johtajana. Aiemmin Hentunen on työskennellyt myös Elinkeinohallituksessa ja Uudenmaan lääninhallituksessa.

Ylijohtajan virka tuli avoimeksi, kun ylijohtaja Marita Wilska jäi eläkkeelle syksyllä. Kuluttajaviraston ylijohtaja toimii myös kuluttaja-asiamiehenä.

TS-STT