Uutiset

Hovioikeus vapautti kaksi liiketoimintakieltoon joutunutta miestä

Turun hovioikeus on vapauttanut kaksi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa liiketoimintakieltoon määrättyä liikemiestä neljän vuoden liiketoimintakiellosta. Myös 44- ja 47-vuotiaille liikemiehille tuomittu vankeusrangaistus, vuosi ja kuusi kuukautta, lieveni seitsemäksi kuukaudeksi vankeutta kummallekin. Rangaistukset ovat ehdollisia. Käräjillä määrätty yhdyskuntapalvelu poistettiin molemmilta.

Liikemiehille käräjillä määrätty vahingonkorvaus pieneni noin 335 000 eurosta noin 120 000 euroon, josta yhdelle konkurssipesälle 30 000 euroa, toiselle 82 000 ja muutaman tuhannen rahasummia kahdelle muulle konkurssipesälle. Kahden konkurssipesän oikeudenkäyntikuluja hovista miesten maksettavaksi kertyi yhteensä 5 500 euroa.

Vastaajat toimivat turkulaisen rakennustarvikeyrityksen ja rakennusalan vähittäiskaupan johtotehtävissä vuosina 2004–2006. He luovuttivat hallinnoimastaan yhtiöstä varoja pois niin, ettei yrityksellä ollut enää sen jälkeen toimintaedellytyksiä. Rangaistavuutta ei hovin mukaan poistanut se, että vastaajat maksoivat velat myöhemmin takaisin pankille.

Varoja luovutettiin yrityksestä ulos noin 218 000 euroa, mutta teolla loukatun velkojan saatava oli vain 50 000 euroa, joten hovin mukaan rangaistusta oli lievennettävä seitsemään kuukauteen. Hovioikeus katsoi, ettei edellytyksiä liiketoimintakiellolle ollut, koska vastaatat maksoivat takaisin suurimman osan yhtiöiden veloista.

TS