Uutiset

Kreikassa odotettavissa uusia lakkoja

Kreikassa yksityissektorin työntekijät suunnittelevat päivän mittaista lakkoa joulukuun alussa. Se olisi ensimmäinen työtaistelu sen jälkeen, kun maahan saatiin kansallisen yhtenäisyyden hallitus. Lakolla halutaan viestittää, etteivät ammattiliitot aio höllentää kantaansa Kreikalta vaadittuihin säästöihin.

Noin 2,5 miljoonaa työntekijää edustava GSEE-liitto vastustaa lakollaan ensi vuoden budjettia, joka on määrä hyväksyä parlamentissa joulukuun toisella viikolla.

Säästöbudjetin hyväksyminen on yksi EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n asettamista ehdoista, jotta Kreikka saisi tarvitsemansa apupaketin. Budjetti pitää sisällään lukuisia veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Säästöjen tarkoituksena on supistaa budjetin alijäämä ensi vuonna vähintään 6,7 prosenttiin. Tänä vuonna vaje on noin yhdeksän prosenttia.