Talous

Euroopan suurin soijanjalostamo työllistää satoja Uudessakaupungissa

Soijajalostamon rakennustyöt ovat hyvässä käynnissä. Alueella on juuri vahvistettu neljä rakennuslupaa.
Soijajalostamon rakennustyöt ovat hyvässä käynnissä. Alueella on juuri vahvistettu neljä rakennuslupaa.

Soijanjalostaja Finnprotein alkaa rakennuttaa Euroopan suurinta pitkälle jalostettujen soijaproteiinituotteiden jalostamoa Uuteenkaupunkiin. Soijaproteiinituotteiden jalostuslaitos voi enimmillään prosessoida 400 000 tonnia soijapapuja vuodessa. Tällöin sen liikevaihto olisi noin 200 miljoonaa euroa, ja se työllistäisi suoraan ja välillisesti satoja henkilöitä Uudessakaupungissa.

Finnprotein jalostaa soijaproteiinia Suomeen ja vientimarkkinoille rouheeksi eläinrehuteollisuudelle ja pitkälle jalostetuiksi tuotteiksi elintarviketeollisuudelle sekä biopolttoaineeksi.

Jalostamoa varten Finnprotein on kerännyt rahoitusta noin 100 miljoonaa euroa. Pääomasijoittajina hankkeessa ovat mukana Varma, Pontos, Etera ja Teollisuussijoitus. Tähän asti hanketta on rahoittanut Finnproteinin omistaja Renaissance Partners.

Hankkeen rakennusurakoitsijana toimii SRV Rakennus.

TS-STT