Paikalliset

Psykoosisairauksien periytymistä selvitetään Varsinais-Suomessa – potilaita etsitään tutkimukseen

TS/MARTTIINA SAIRANEN
Arkistokuvaa Mäntymäen tornitalolta.
Arkistokuvaa Mäntymäen tornitalolta.

Psykoosisairauksien periytyvyyttä selvittävä Super-tutkimus on alkanut Turun seudulla. Suomalainen psykoosisairauksien periytyvyyttä selvittävä tutkimus on osa kansainvälistä hanketta, jonka tavoitteena on kerätä maailman suurin aineisto psykoottisten häiriöiden tutkimusta varten.

Tutkimukseen toivotaan nyt osallistujia Turun seudulta.

Suomessa tutkimukseen tavoitellaan vähintään 10 000 osallistujaa vuoden 2018 loppuun mennessä. Tutkimus on alkanut kesäkuussa Turun seudulla, ja jatkossa laajenee muualle Varsinais-Suomeen, sekä Satakuntaan ja Vaasaan. Tällä alueella tavoitteena on saada vähintään 1800 osallistujaa mukaan.

Mukaan toivotaan täysi-ikäisiä henkilöitä, joilla on joskus elämänsä aikana todettu psykoottinen häiriö, esimerkiksi psykoottinen masennusjakso tai skitsofrenia.

Soveltuvia henkilöitä lähestytään hoitoa järjestävien tahojen, asumispalveluiden ja kolmannen sektorin toimijoiden kautta, mutta tutkimukseen voi myös itse ilmoittautua mukaan sopimalla tapaamisen oman alueen tutkimushoitajan kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Noin tunnin kestävä tutkimuskäynti koostuu haastattelusta, mittauksista sekä verinäytteen antamisesta. Tutkimushoitajilla on käytössään liikkuva välineistö, jonka ansiosta tutkimuksen ajankohta ja paikka voidaan sopia joustavasti.

Tutkimuksen toteuttaa Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM) yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Suomen yliopistollisten sairaaloiden kanssa.

Kaikki kerätty aineisto jää tutkittavien suostumuksen salliessa myös THL:n biopankkiin. Ensimmäisiä tuloksia saataneen vuoden 2020 aikoihin.

Fakta

Super-tutkimus

Super-tutkimus on osa laajaa kansainvälistä Stanley Global Neuropsychiatric Genomics Initiative –tutkimushanketta.

Sen taustalla on yhdysvaltalainen Stanley Center for Psychiatric Research, joka toimii Broad Institute of MIT and Harvard -tutkimuslaitoksen yhteydessä.

Tämä kansainvälinen tutkimushanke aloitettiin ensimmäisenä Suomessa ja sen on tarkoitus laajentua jatkossa ainakin Meksikoon, Japaniin, Kiinaan ja useaan Afrikan valtioon.

Tavoitteena on kerätä yli 100 000 näytettä maailmanlaajuisesti, jotta psykoottisten häiriöiden geneettistä ja biologista taustaa pystyttäisiin tutkimaan aiempaa kattavammin.

Tarkoituksena on tunnistaa sellaisia biologisia mekanismeja, jotka mahdollistavat uusien hoitokeinojen ja lääkeaineiden kehittämistä.

Näytä lisää