Talous

Monesta yrityksestä puuttuu digijohtaja

JARI LAURIKKO
Romana Managementin Juha Immonen puhuu digijohtajuuden tärkeydestä. -Palveluiden digitalisoiminen ei ole itseisarvo, mutta yrityksen on tärkeä miettiä, miten muuttuvaan maailmaan reagoidaan.

Suomalaisyritysten huipulla digijohtaja on edelleen kummajainen. Ristiriitaista on, että digitaalisen muutoksen tarve koetaan yrityksissä kuitenkin suureksi.

Syynä voi olla se, että usein digijohtajuus mielletään yhä virheellisesti lyhytikäiseksi it-projektiksi.

Saksalaisen suorahaku- ja konsultointiyrityksen Kienbaumin mukaan vain 11 prosentilla Saksan, Sveitsin ja Itävallan yrityksistä on digitaalisuudesta vastaava johtaja.

Kienbaumin kanssa vastikään yhteistyösopimuksen solmineen turkulaisen Romana Managementin arvion mukaan Suomessa luku on vielä pienempi.

– Digitaalisuus avaa valtavasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia prosessien automatisoinnin lisäksi. Ne pitää oivaltaa ja saattaa osaksi yrityksen normaalia toimintaa, korostaa Romana Managementin Juha Immonen.

Hyviä esimerkkejä digitalisoitumisen edelläkävijöistä on jo kosolti. Älypuhelimella toimivat mobiilipysäköintipalvelut ja verkossa operoitavat yksityisten ihmisten asunto- ja varastovuokraussivut ovat tulleet nopeasti osaksi nykypäivää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Digijohtajan voi mieltää entisajan muutosjohtajaksi, joka luotsaa yrityksen sisään uudenlaiseen aikakauteen.

Digijohtajaa tarvitaan yritysjohdossa arviolta kolmesta viiteen vuotta, minkä jälkeen ratkaisut ovat osa arkipäivää.

Yrityskonsultointiin ja suorahakuun erikoistunut Immonen korostaa, että digijohtajan tulee ymmärtää laajalti, mitä omalla toimialalla tapahtuu. Hänen on tunnettava yrityksen strategia ja pystyttävä arvioimaan, minkälaisille digitaalisille palveluille juuri oman yrityksen asiakaskunnassa olisi kysyntää.

– Yritysten hallitukset tuntuvat heikosti ymmärtäneen, että maailma muuttuu ja siihen pitää reagoida. Tämä on iso asia, toteaa Immonen.

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
KTe
Ehkä se
johtuu siitä, ettei tiedetä, mitä koko homma loppujen lopuksi tarkoittaa.
Digitalisaatiosta pidetään meteliä mediassakin päivittäin, mutta ainakaan minulle ei ole selvinnyt, miten autokorjaamoketju tai rakennusliike voi digitalisoitua. Tai jos digitalisaatio on sitä, että korjaamoketjulla on netissä varaosa- ja ajanvaraustoiminnot, niin sitten. Mutta sehän on jo tehty ajat sitten, kauan ennen kuin joku keksi, että hei, maailma digitalisoituu ja meillä on nyt kiire päästä junan ensimmäiseen vaunuun tai edes ylipäätään junaan.

Miten Outokumpu voi digitalisoitua? Nokia? Terveystalo?
Mitä ihmettä siellä tekisi digijohtaja?
Koko ajan marssitetaan yhtä sun toista asiantuntijaa kertomaan, että digitalisaatio tulee, oletko valmis, mutta kukaan ei kerro, mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kaikkea sitä keksitään
Sisäistä byrokratiaa
Monelta yritykseltä puuttuu myös suoritusportaan työntekijät, jotka on pistetty lyhytnäköisessä tehostamisinnossa pihalle. Heitä tarvittaisiin enemmän kuin tällaisia väkisin keksittyjä pikkudirikoita.