Uutiset

Presidentti Niinistö Ylellä: Natosta pitäisi kysyä myös kansalta

MIKKO STIG
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapuu Ylen kuvauksiin Helsingissä 28. toukokuuta 2016.

Mahdollinen Nato-jäsenyys vaatisi myös kansalta kysymistä, presidentti Sauli Niinistö sanoi Ylen Ykkösaamussa. Hänen mukaansa kansanäänestys niin suuresta asiasta kuuluu demokratiaan.

–  Olen ollut vähän kummissani, kun kuulee sellaista, että nyt päättäjien pitää vaan päättää, koska kansa päättää kuitenkin väärin, Niinistö sanoi.

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat Alexander Stubb, Petteri Orpo ja Elina Lepomäki ovat kaikki sanoneet, ettei kansanäänestys olisi välttämätön Nato-jäsenyydestä päätettäessä. Heidän mukaansa jäsenyyttä pitäisi hakea jo ensi vaalikaudella.

Kokoomuksen puoluehallitus linjasi tällä viikolla kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyden hakemista "lähivuosina". Puoluehallitus hyväksyi uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen kannanoton torstaina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokoomus ei ole aiemmin tarkentanut Nato-kannassaan jäsenyyden ajankohtaa, vaikka on jo noin kymmenen vuotta kannattanut sen hakemista. Kokoomuksen kannanottoa käsitellään Lappeenrannan puoluekokouksessa kesäkuussa.

–  Kokoomus toistaa nyt sen kannan, joka puolueella on ollut vuodesta 2005, Niinistö sanoi.

Hän sanoi käyneensä kahdet presidentinvaalit siten, että hänet ehdokkaaksi nimittänyt puolue on ollut Naton kannalla. Hän kuitenkin lisäsi, ettei ole itse ollut kummassakaan vaalissa kokoomuksen Nato-kantaa ajamassa.

Ei ongelmia hallituksen kanssa

Niinistön mukaan jotkut poliitikot ovat käyttäneet "löysiä sanamuotoja" ulkopolitiikan johtajuudesta. Hän ei kuitenkaan halunnut nimetä ketään.

–  Joskus sitä huomaa, että perustuslain peruskurssin kertaaminen on ihan paikallaan.

Niinistön mukaan yhteistyössä hallituksen kanssa ei kuitenkaan ole ollut ongelmia.

–  Perustuslaki sanoo, että tasavallan presidentti johtaa, yhteistoiminnassa (valtioneuvoston kanssa). Minä pidän siinä kohdassa aina pienen tauon, johtaa yhteistoiminnassa, Niinistö sanoi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (26)

Vanhimmat ensin
Vastaa
tuhmajussi
Vastaus "Toistaa" 17:43
Erittäin omituinen käsitys historiasta? Olisiko jo syytä lukea muutakin kirjallisuutta kuin Kremlin hyväksymää?

En ole ennen kuullut enkä mistään lukenutkaan että Saksa oli Natojäsen jo 1941-45? Mutta nimenomaan siksi ei meille perin huonasti käynytkään kun olimme liitossa Saksan kanssa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paasikiven-Kekkosen mies
Nato on looginen jatko linjallamme
Nato-jäsenyys sopisi loogisesti linjaamme. Jos ei liitytä, se olisi radikaali linjanmuutos. Jo Paasikiven ja Kekkosen ajoista ollaan johdonmukaisesti liitytty kaikkiin läntisiin demokraattisten maiden järjestöihin ja sopimuksiin, joihin on ollut mahdollista liittyä.

Oikeistolaisuus ja demokratia vastakohtia
Varsovan liitto oli parempi
Ei mitään kansanäänestyksiä, kansahan voisi äänestää väärin!

Joosebbi
5. Artikla
Jos Natoon liitytään, pitäisi sen kannattajat velvoittaa lähtemään ensimmäisten joukossa taistelemaan esim. Lähi-itään kun käsky käy.

Vast: 5. Artikla
Juu, Venäjäkin siellä jo taistelee (Syyria) ja olisi halukas liittymään Natojäseneksi. Näin voisi todistaa kuinka Natojäsenet joutuvat taisteluun Lähi-Itään? Vai mitä?