Muotidieettiä arvostelevat joutuneet vainon kohteiksi
Ravitsemusalan asiantuntijat ovat joutuneet suoranaisen vainon kohteeksi kritisoituaan muotiruokavaliota, jossa pyritään välttämään hiilihydraatteja.
Hiilihydraatiton dieetti eli karppaus voi ammattilaisten mukaan olla ääritapauksissa jopa hengenvaarallista. Se on kuitenkin muuttunut kultiksi, jota puolustetaan fanaattisesti.
– Karppaajien keskusteluissa vilahtaa toisinaan jopa salaliittoteorioita, joiden mukaan me ravitsemusasiantuntijat haluamme pitää ihmiset sairaina ja lääketeollisuuden voimissaan. Osa karppaajista on ottanut yhteyttä suoraan asiantuntijan esimieheen ja vaatinut asiantuntijan erottamista, kertoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.
Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen toiminnanjohtajan Leena Rechardtin mielestä karppaaminen muistuttaa äärimmillään jo uskontoa. Osa Turun Sanomien tavoittamista ammattilaisista ei uskalla enää kritisoida sitä omalla nimellään.
Folgelholm muistuttaa, että myös vegaanit syövät ravitsemussuositusten vastaisesti.
– He eivät kuitenkaan hyökkää ketään vastaan.
Fogelholm myöntää, että ravitsemussuosituksissa on aiemmin keskitytty liiaksi rasvojen haittoihin, mutta unohdettu hiilihydraattien haitat.
– Huonojen hiilihydraattien poistaminen on erinomainen asia, mutta äärimmilleen vietynä karppaaminen on vaarallista, hän varoittaa.
Samaa saarnaa Tyksin ravitsemusterapeutti Sari Isotupa.
– Karpata voi toki monella tapaa. Toiset vähentävät hiilihydraattipitoisten ruokien syömistä kohtuullisesti. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta jos hiilihydraatit jättää kokonaan pois ruokavaliosta, voi tulla ongelmia.
Turkulainen karppaaja Leena Pirnes ihmettelee hänkin karppaajien ylilyöntejä. Hän pyrkii välttelemään internetin keskustelupalstoja.
LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA