Uutiset

Arabimaat nolostuivat Wikileaksin tietovuodosta

Yhdysvaltain arabiliittolaiset eivät maanantaina kommentoineet Wikileaks-sivustolle vuodettuja asiakirjoja, jotka muun muassa paljastivat Saudi-Arabian usuttaneen Yhdysvaltoja iskemään Iraniin ja kertoivat Saudi-Arabian kuninkaan Abdullahin arvostelleen Pakistanin presidenttiä kovin sanoin. – Koko juttu on hyvin negatiivinen. Tällä tavalla ei luottamusta rakenneta, suostui Saudi-Arabian hallituksen edustaja sanomaan uutistoimisto AFP:lle, nimettömänä tosin hänkin.

Dubaissa sijaitsevan Gulf Research -laitoksen johtaja Abdulaziz Sager ei sen sijaan säästellyt sanojaan.

– Kaikki Yhdysvaltain arabiliittolaiset ovat pettyneitä. Tämän tiedon oli määrä olla salaista. Monet häpeävät, Sager selvitti.

– Tämän jälkeen on kysyttävä, kuinka paljon voimme luottaa Yhdysvaltoihin ja heidän liittolaisiinsa tämän tietojen väärinkäytön jälkeen. Tulevaisuudessa he varautuvat tällaiseen, hän jatkoi.

Stubb: Vastenmielinen ilmiö
Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ulkoministeri kertoi kannattavansa avoimuutta, muttei pitänyt salaisiksi tarkoitettujen tietojen vuotamista reiluna toimintana.

– Kannatan avoimuutta, en laittomuutta, hän sanoi.

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt sanoi Wikileaksin paljastuksien tekevän maailmasta entistä turvattomamman.

Lisää vuotoja luvassa

Australian oikeusministeri Robert McClelland vakuutti, että Australia tekee kaikkensa, jotta Assange saadaan oikeuden eteen. Assange on etsintäkuulutettu Ruotsissa epäiltynä muun muassa raiskauksesta ja hänestä on annettu kansainvälinen pidätysmääräys.

Lisää paljastuksia on luvassa, sillä palvelunestohyökkäyksien ja valtavan verkkkoliikennekuorman kanssa kamppailevalle Wikileaks-sivustolle ladattiin maanantaina jatkuvasti lisää materiaalia.

Dokumentit ennalta käyttöönsä saaneista lehdistä muun muassa brittiläinen Guardian sanoi materiaalia riittävän viikoiksi. Luvassa on lehden mukaan muun muassa ”brutaaleja” paljastuksia hovin ja pääministeri David Cameronin suhteesta.