Uutiset

Merellä ajelehtineet pojat löydettiin viime hetkellä

Tyynellämerellä pari kuukautta ajelehtineet kolme poikaa ovat hyvää vauhtia toipumassa koettelemuksistaan. Uuteen-Seelantiin kuuluvalta Tokelaun atollisaariryhmältä kotoisin olevista pojista kaksi pääsi tänään pois fidzhiläisestä sairaalasta.

Poikien pelastumista pidettiin täydellisenä ihmeenä.

– Nämä nuoret teinipojat selvisivät hengissä 61 päivää kestäneestä koettelemuksestaan avomerellä, sanoi Fidzhin laivaston komentaja Francis Kean.

Pojilla oli alumiiniveneessään muutama kookospähkinä, muttei lainkaan vettä. Kerran he olivat pyydystäneet lokin ja syöneet sen. Ennen pelastautumistaan he olivat juoneet vähän merivettä.

Fidzhiläinen kalastusalus löysi pojat toissapäivänä, pahoin kuivuneina mutta muuten yllättävän hyvässä kunnossa.

Kotisaarella luultiin poikien hukkuneen, ja heille oli järjestetty muistotilaisuus.

Vastaavanlaiset ihmepelastukset ovat olleet harvassa. Kolme meksikolaismiestä löytyi yhdeksän kuukauden jälkeen rikkoutuneesta veneestä Tyyneltämereltä vuonna 2006.

Yhdysvaltalaispurjehtija Steve Callahan kertoi vuonna 1982 selvinneensä pelastuslautalla 76 päivää. Vene oli tuhoutunut myrskyssä.