Talous

Metsäteollisuus pitää puutulliratkaisua myönteisenä

Metsäteollisuus pitää Venäjän puutulleja koskevan kiistan ratkeamista myönteisenä. Järjestö korostaa, etteivät puutullit poistu kokonaan. Ne eivät kuitenkaan kohdentuisi enää yhtä voimakkaasti Suomeen tuotaviin puutavaralajeihin kuin tähän asti.

Myös ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) pitää ratkaisua tyydyttävänä kompromissina. Hän arvioi, että ratkaisu alentaa tulleja merkittävästi ja mahdollistaa puukaupan jatkumisen Suomen ja Venäjän välillä.

Ratkaisu syntyi, kun Venäjä ja Euroopan unioni pääsivät eilen sopuun ehdoista, joilla Venäjä voi liittyä Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi.

Varapääministeri Igor Shuvalov arvioi, että Venäjä voi liittyä WTO:n jäseneksi ensi vuonna.

Venäjän asettamat puun vientitullit ovat supistaneet tuntuvasti Suomen ja Venäjän välistä puukauppaa, ja Suomen metsäteollisuus on joutunut sulkemaan tuotantolaitoksiaan. Etenkin koivusta on ollut pulaa, sillä Suomen metsistä ei kerry tarpeeksi koivua metsäteollisuuden tarpeisiin.

Venäjä on viimeinen suuri talous, joka ei ole WTO:n jäsen. Se on käynyt neuvotteluja WTO-jäsenyydestä vuodesta 1993.