Uutiset

Venäläiskiekkoilijalle lisälasku raiskauksesta

Kouvolan hovioikeus on korottanut tuntuvasti korvauksia, jotka venäläinen huippukiekkoilija joutuu maksamaan kesällä 2009 Asikkalassa raiskaamalleen suomalaisnaiselle.

Hovioikeus oikeutti uhrin 14 000 euron korvauksiin, kun Lahden käräjäoikeus oli päätynyt alle 5 500 euroon. Yksi tuomari olisi koventanut rangaistustakin, mutta vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollinen vankeustuomio jäi voimaan.

Hovioikeus antoi salaisena käsitellystä rikoksesta julkisen selosteen. Sen mukaan kiekkoilija ja nainen lähtivät yhtä matkaa ravintolasta, koska he yöpyivät samalla suunnalla. Kun nainen toivotti hyvää yötä, urheilija ehdotti seksiä. Hän tavoitti pakoon juosseen naisen kerrostaloalueella.

Hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, ettei teko ollut ennalta suunniteltu ja ettei siihen käytetty tarvittavaa enempää väkivaltaa tai vakavaa uhkausta. Toisaalta uhri tarvitsee psyykkisiin oireisiinsa hoitoa noin kolme vuotta.