Talous

Kiviniemi kehottaa sijoittamaan työeläkevaroja Suomeen

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) haluaisi turvata eläkkeiden tason tulevaisuudessakin. Kiviniemi huomauttaa, että eliniän pidentyminen leikkaa nuorten ikäluokkien eläkkeitä enemmän kuin vuoden 2005 eläkeuudistusta tehtäessä arvioitiin.

– On tärkeää, että eläkevaroja sijoitetaan myös Suomeen ja niillä tuetaan kotimaisen työllisyyden kehitystä, Kiviniemi sanoi Pohjola-Nordenin eläkeseminaarissa Helsingissä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman kaipaa työurien pidentämiseen porkkanoiden rinnalle myös keppiä. Hänen mielestään eläkeiän nosto voisi tapahtua myöhemmin, mutta päätökset olisi tehtävä pian.

– Lapsemme joutuvat maksamaan korkeampia eläkemaksuja, mutta eivät saa parempia vaan huonompia eläkkeitä, Korkman tiivisti.

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin muistutti seminaarissa, että työurat pidentyvät ilman keppiä, jos työtä ylipäätään on tarjolla ja ihmisiä tuetaan muun muassa työaikajärjestelyillä.