Uutiset

Lumisateet heikkenevät pakkasten tieltä

Etelä-Suomeen luvataan lisää lunta loppuviikolla, mutta uusia myräköitä ei ole odotettavissa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi huomenna lunta satelee ajoittain, mutta määrä jää tämänpäiväistä pienemmäksi. Perjantaiksikin lumisadetta ennustetaan vielä jonkin verran.

Maa hohtanee valkoisena ainakin lähiviikon, sillä koko Suomeen on luvassa reipasta pakkasta. Ennusteen mukaan lämpömittarit pysyvät miinuksella ainakin joulukuun alkuun saakka.

– Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että kylmä sää jatkuu ja korkeapaine vahvistuu, kertoi päivystävä meteorologi Tuula Kainulainen.

Tänään eniten lunta tuli Ilmatieteen laitoksen mukaan etelärannikolla Helsingin ympäristössä, missä satoi noin kymmenen senttiä.

Suurimmat kinokset mitattiin silti Pohjois-Lapissa, jossa lumen syvyydeksi saatiin yli 30 senttiä.

Sankat lumisateet näkyivät esimerkiksi Prisma-tavarataloissa, joissa lumilapiot loppuivat viime viikon lumimyräköiden aikaan. Kaupaksi ovat lisäksi käyneet lumikolat ja moottorikäyttöiset lumiaurat. Myös lasten pulkkia ja suksia on ostettu paljon.