Uutiset

Työttömien määrä laski yhä vuoden takaisesta

Suomen työttömyysaste oli lokakuussa 7,4 prosenttia, eli 0,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste kuitenkin nousi hieman syyskuusta, jolloin se oli tasan seitsemän prosenttia.

Työttöminä oli Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 195 000 suomalaista. Se on 21 000 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta enemmän kuin syyskuussa.

Työ- ja elinkeinotoimistojen kirjoilla taas oli lokakuun lopussa yhteensä 243 000 työtöntä työnhakijaa. Tämä on saman verran kuin kuukautta aiemmin ja 27 000 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Lomautettujen määrä oli vuoden takaisesta puolittunut 15 000:een.

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä sen sijaan oli kasvanut melkein kolmanneksen. Heitä oli työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan lokakuussa noin 57 000. Myös erilaisin työvoimapoliittisin toimin sijoitettuja oli enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laskua myös Varsinais-Suomessa

Työttömyys vähenee lokakuussa miltei joka vuosi. Viime vuoden lokakuuhun verrattuna työttömiä oli tämän vuoden lokakuussa kuitenkin 740 henkilöä vähemmän.

Työttömien osuus työvoimasta pysyi lokakuussa melkein samana kuin viime vuonna. Se on nyt Varsinais-Suomessa 9,1 prosenttia.