Uutiset

China Telecom kiisti USA:n nettiliikenteen kaappauksen

Valtion omistuksessa oleva China Telecom -yhtiö kiistää amerikkalaistiedot, joiden mukaan yhtiön palvelimet "kaappasivat" keväällä arkaluontoista Yhdysvaltain hallinnon internetliikennettä.

Yhdysvaltain kongressille osoitetun raportin mukaan kyse oli muun muassa senaatin, puolustusministeriön ja avaruushallinto Nasan internetliikenteestä, joka reititettiin kiinalaispalvelimien kautta 18 minuutin ajaksi.

China Telecom on yksi maan suurimmista teleoperaattoreista. Kiinan ulkoministeriön edustaja ei päivittäisessä tiedotustilaisuudessaan halunnut kommentoida asiaa.