Uutiset

Suomalaiset suhtautuvat Afganistan-operaatioon ristiriitaisesti

Puolet suomalaisista tukee Afganistan-operaatiota tuoreen tutkimuksen mukaan. Lehtikuva.
Puolet suomalaisista tukee Afganistan-operaatiota tuoreen tutkimuksen mukaan. Lehtikuva.

Jatkaminen Afganistanin kriisinhallintaoperaatiossa jakaa suomalaisten mielipiteet. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimuksessa 48 prosenttia vastustaa ja 46 prosenttia kannattaa suomalaissotilaiden pitämistä maassa.

Vajaa kolmannes katsoo, että Suomen pitäisi pysyä kokonaan erossa maan tapahtumista. Kaksi kolmannesta toimisi jollain tavalla, esimerkiksi auttamalla kansalaisyhteiskunnan ja demokraattisen hallinnon rakentamisessa.

Kyselyyn vastanneista 16 prosenttia hyväksyy ääriryhmien taltuttamisen sotilaallisin voimakeinoin. Vuosi sitten sen hyväksyi vielä 20 prosenttia.

Taloustutkimus Oy haastatteli tutkimukseen 1 017 henkilöä. Virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä.

Turun Sanomat kysyi tiistaisen Afganistania käsitelleen jutun yhteydessä (TS 16.11.), onko Suomen läsnäolo Afganistanissa perusteltua. Kysymykseen vastasi 420 lukijaa, joista 80 prosenttia sanoi ei.

Jutussa haastateltujen Afganistanissa palvelleiden rauhanturvaajien mielestä läsnäolo on perusteltua, vaikka operaatio on poikkeuksellisen vaarallinen ja vaikea.

Reserviläisliiton kyselyssä kuitenkin yli puolet reserviläisistä halusi Suomen vetäytyvän Afganistanista heti.