Farc-sissien vanki pääsi vapaaksi 12 vuoden jälkeen
Kolumbian Farc-kapinalliset ovat vapauttaneet pisimpään pitämänsä panttivangin, kertoo Punainen Risti. Pablo Emilio Moncayo, 32, oli Farcin salaisella leirillä yli 12 vuotta.
Kersantti Moncayo jäi aikoinaan panttivangiksi sissien hyökättyä armeijan tukikohtaan. Punaisen Ristin saattue palasi nyt viidakosta Moncayo mukanaan.
Vapautus synnyttää toivoa neuvotteluista kapinallisten kanssa. Moncayon lisäksi tällä viikolla vapautettiin aiemmin toinen panttivanki. Farcilla on edelleen 22 poliisia ja sotilasta vankinaan.
Rauhanneuvottelut neljän vuosikymmenen konfliktin ratkaisemiseksi näyttävät kuitenkin epätodennäköiseltä presidentti Alvaro Uriben kaudella. Uribe on tunnettu kovasta linjastaan Farcia vastaan. Hänen seuraajansa valitaan toukokuussa.
Farc on menettänyt komentajiaan ja heikentynyt, mutta se on edelleen uhka maaseudulla. Siellä Kolumbian valtio on heikko kokaiinin salakuljetuksesta tulevien varojen vuoksi.